Muuttolinnut kirivät myös Etelä-Savoon rytinällä

Muuttolinnut ovat ottamassa kiinni tavallista myöhempään alkanutta muuttoaan. Monien lajien osalta ollaan jo tällä hetkellä lähellä tyypillistä tilannetta.

muuttolinnut
Kurjet lentävät Tuusulanjärven rantaniityllä.
Muuttolintujen saapuminen Suomeen on varma kevään merkki.Jussi Nukari / Lehtikuva

Linnut muuttavat takaisin Suomeen rytinällä. Esimerkiksi Etelä-Savossa on kirjattu Birdlife Suomen tietokantoihin viimeisen päivän sisällä havaintoja useista saapuneista lintulajeista. Havaintoja on tehty muun muassa punarinnoista, kivitaskuista, laulurastaista ja kuovista.

Huhtikuun alussa monet lintutarkkailijat arvelivat, että lintujen paluumuuttoa viivästytti Eurooppaa verottaneet kylmät säät.

- Tässä vaiheessa kevättä muuttolinnut seuraavat säätä. Euroopassa on ollut etelävirtausta viikonlopusta lähtien, mikä on muuttolinnuille myötäinen tuuli tulla. Yöt ovat myös lämmenneet, mikä on muuttolinnuille tärkeää.

- Lisäksi lumipeitteet sulavat maasta. Ainakin viikonloppuun asti lumipeitteet ovat karkoittaneet osan muuttajista, Birdlife Suomen tiedottaja Jan Södersved kertoo.

Suurin muuttoliikenne on silti vasta edessä.

- Kurkien pääjoukkojen muuttoa Suomeen odotetaan lähipäivinä. Isoin joukko, hyönteissyöjät, muuttavat tänne sankoin joukon tämän kuun lopulta alkaen, Södersved kertoo.