Tulva kasteli Lapväärtissä talot jo toistamiseen

Pohjanmaan kevättulva kastelee samat alueet, jotka kärsivät tulvista myös viime lokakuussa. Kristiinankaupungin Lapväärtissä tulvavesi on noussut taloihin, joissa syystulvan korjaustyöt ovat vielä kesken.

Kotimaa
Lapväärtiläisen Keijo Kangasharjun talo kastui tulvassa kesken viime syksyn tulvan vahinkojen korjauksen
Johanna Manu YLE

Kevättulva kastelee ja uhkaa kastella Etelä-Pohjanmaalla ja Pohjanmaalla samat alueet kuin syystulva viime lokakuussa. Kristiinankaupungin Lapväärtissä vesi on noussut jo useisiin taloihin. Talot tai ainakin osa niistä on samoja, joihin vesi tulvi viimeksikin.

Lapväärtiläisen Keijo Kangasharjun talo kärsi tulvasta viime syksynä. Sitä on kunnostettu koko talven ja nyt korjattu talo kastui taas.

- Koko lattia ja seiniä on uusittu, väliseinät on poistettu. Lattiat saatiin juuri tukkoon, mutta nyt ne saakin repiä uudestaan, toteaa Keijo Kangasharju.

- Lattia menee uusiksi, sen alla on kymmenkunta senttiä vettä tällä hetkellä, Kangasharju sanoo.

Syksyn tulvasta tuli tieto naapureilta.

- Me olimme poissa kotoa ja saimme tiedon sitten naapurilta, että vesi nousee lujaa. Vähän ihmettelin, ettei palolaitokselta oltu yhteydessä, Keijo Kangasharju kertoo.

- Seuraavana aamuna tulimme kotiin ja kenkä tuli ovella vastaan. Veti vähän fiilikset alas, Kangasharju sanoo.

Kustannuksista ei arviota

Nyt Lapväärtinjoen tulvauhasta puhuttiin, mutta sen nousemista sisään taloon ei uskottu tapahtuvan.

- Tuntuu, ettei sitä uskonut kukaan. Alettiin touhuamaan vasta, kun vesi nousi nurmikolla. Oltiin myöhässä taas kerran,

Kustannukset tulvavahingosta ovat kovat. Talo on kuivatettava ja korjausten ajan asuttava muualla.

- Betoniosien kuivatukseen menee kuukausi-pari. Ensimmäinen arvio oli 60 000 euroa, ja nyt on sitten uusi tilanne, Keijo Kangasharju arvelee.

- Edellisestä tulvasta on anomukset vielä valtiolla sisällä, muttei ole mitään kuulunut. Jos niistä saisi nyt ensin tiedon, Kangasharju jatkaa.