1. yle.fi
  2. Uutiset

"Yö väistyy, tuuli nousee, sarastaa" - Sotilassoittokunnilla viimeiset yhteiskonsertit

Kolmen Itä-Suomen sotilasläänin soittokunnan konsertit alkavat käydä vähiin. Karjalan ja Savon sotilassoittokunnista sekä Rakuunasoittokunnasta koostuva kokoonpano hajoaa vuodenvaihteessa, kun kaksi soittokunnista lakkautetaan.

musiikki
Itä-Suomen sotilassoittokunta
Sari Jormanainen / Yle

Kolmesta soittokunnasta koostuva Itä-Suomen sotilassoittokunta esiintyy enää vain muutaman kerran. Torstaina viidenkymmenen soittajan orkesteri esiintyy Joensuussa. Perjantaina vuorossa on Varkaus.

- Syksyllä on toki vielä yksi konsertti Iisalmessa. Se on sitten vihoviimeinen, musiikkimajuri Petri Junna Karjalan Soittokunnasta kertoo.

Vuodenvaihteessa vuosia jatkunut yhteistyö siis päättyy. Kolmesta sotilassoittokunnasta kaksi lakkautetaan osana puolustusvoimien uudistusta. Lakkautuslistalla ovat Karjalan Sotilassoittokunta Joensuussa ja Savon Sotilassoittokunta Mikkelissä. Jäljelle jää Rakuunasoittokunta Lappeenrantaan.

Musiikkia ja hyviä ystäviä

Kolme Itä-Suomen sotilasläänin soittokuntaa on soittanut säännöllisesti yhdessä jo vuosia. Musiikin lisäksi soittajia yhdistääkin ystävyys.

- Juha Kainulaisen kanssa on taidettu tutustua jo vuonna 1994, kun menin varusmieheksi Kontiorantaan. Olin siellä soittokunnassa komennuksella. Luukkosen Ilpon kanssa tutustuttiin vuonna 2002, kun olin Savon Sotilassoittokunnassa. Nämä pitkät ystävyyssuhteet ovat erittäin antoisia, kersantti Timo Herranen Rakuunasoittokunnasta pohtii.

Yhteiskonsertteja soittokunnilla on ollut vuosittain kolmesta neljään. Soittajien mukaan tunnelma on hyvä, ainoastaan lakkautusuutiset toivat huolta tullessaan.

- Kun uudistus julkaistiin, niin oli vähän sellaista lakkautusten tuomaa negatiivista henkeä. Tällä kertaa ihmiset ovat kuitenkin asennoituneet positiivisesti. Hyvässä hengessä mennään, kapteeni Ilpo Luukkonen Savon Sotilassoittokunnasta kertoo.

- Haikeus ei näy konsertissa, mutta jokaisella saattaa siellä sisimmässä olla jonkinlainen tuntemus siitä, että nämä alkavat olla niitä viimeisiä keikkoja, yliluutnantti Juha Kainulainen Karjalan Sotilassoittokunnasta sanoo.

Vain soittokunnat lakkaavat, ei ystävyydet

Moni ystävyys ja yhdessä soittaminen jatkuu kuitenkin vuodenvaihteen jälkeenkin.

Haikeus ei näy konsertissa, mutta jokaisella saattaa siellä sisimmässä olla jonkinlainen tuntemus siitä, että nämä alkavat olla niitä viimeisiä keikkoja.

Juha Kainulainen

Rakuunasoittokunta saa vahvistusta lakkautettavista Savon ja Karjalan sotilassoittokunnista. Timo Herranen, Ilpo Luukkonen ja Juha Kainulainen soittavat jatkossa jopa nykyistä enemmän yhdessä.

- Näillä näkyminen minunkin tie vie sinne Rakuunasoittokuntaan Lappeenrantaan, Kainulainen sanoo.

- Minulla sitten ensi vuoden alusta. Alussa lähden sinne yksin ja ehkä sitten hetken kuluttua perhekin tulee perässä, Luukkonen kertoo.

- Soittajat otetaan tietenkin erittäin hyvin vastaan. Se täytyy muistaa, että sitten kun lisää väkeä saapuu, niin siellä aloittaa aivan uusi soittokunta. Minkäänlaista kahtiajakoa ei ole, vaan kaikki ovat tasavertaisia, Herranen toteaa.

Haikeuden sijaan kevään kepeyttä

Vaikka soittokuntien yhteinen taru on päättymässä, katsotaan muusikoiden keskuudessa jo vahvasti tulevaan.

- Viimeisiä konsertteja eri yhteyksissä on tehty jo siitä lähtien kun lakkautuspäätös tuli. Se vähän jo rupeaa kyllästyttämään. Itse ajattelen, että pitäisi katsoa asioita eteenpäin. Emmehän me tästä maasta mihinkään häviä. Karjalan Sotilassoittokunnasta kymmenen siirtyy Rakuunasoittokuntaan, musiikkimajuri Petri Junna toteaa.

Myös Kevään Helmiä nimeä kantavassa konsertissa Joensuussa ja Varkaudessa haikeuden sijaan ilotellaan ja nautitaan keväästä.

- Voisin lainata yhtä konsertissa esitettävää laulua nimeltään Yö väistyy. Sen laulun sanat alkavat näin, että yö väistyy, tuuli nousee, sarastaa, kukat auringolle nostaa maljojaan. Se kuvaa aika kirkasta tulevaisuutta, konsertin solisti Pentti Hietanen sanoo.

Lue seuraavaksi