Tatuoinnissasi automaaleihin kelpaamattomia aineita?

Tatuointivärien valvontaan tarvitaan EU:n laajuinen säätely, kertoo neuvotteleva virkamies Marilla Lahtinen Sosiaali- ja terveysministeriöstä.

Kotimaa
Tatuoinnin peilikuva
Yle / Adam Bellgrau

Tatuointivärien koostumusta ei valvota tarvittavalla tavalla Suomessa. Ruotsissa ja Tanskassa tehdyissä tutkimuksissa tatuointiväreistä on löydetty ihmisille vaarallisia ainesosia. On todennäköistä, että Suomen markkinoilta löytyy juuri samoja aineita, kertoo neuvotteleva virkamies Marilla Lahtinen Sosiaali- ja terveysministeriöstä.

- Esimerkiksi jos tilataan väriaineita kaikista halvimmista paikoista, ei voi tietää millaisia nämä väriaineet ovat. Niissä voi olla esimerkiksi syöpää aiheuttavia aineita, joita meillä ei saa edes automaaleissa käyttää, Lahtinen toteaa.

Markkinoilta löytyy toki myös ihmisille sopivia väriaineita. Ongelmana onkin se, tietääkö kuluttaja tatuointinsa väriaineen koostumuksen. Kuka tahansa voi halutessaan tehdä tatuointeja, ja seuraukset pysyvät ihmisessä loppuelämän.

Lahtisen mukaan tatuointipaikka kannattaakin valita harkiten. Epäilyttävistä, esimerkiksi liikkuvista tatuointipisteistä, ei tatuointia kannata ottaa.

Lainsäädännössä aukkoja

Lahtisen mukaan paras ratkaisu olisi luoda koko EU:n laajuinen säätely, sillä samat värit liikkuvat ympäri Eurooppaa. Tällä hetkellä Suomessa ei ole systemaattista tatuointiaineiden valvontaa. Väriaineet kuuluvat kemikaalilainsäädännön alle, ja itse tatuointipalvelua säätelee terveydensuojelu- ja kuluttajaturvallisuuslaki.

- Lainsäädäntöön tarvitaan muutosta siten, että tatuointivärien koostumusta säädeltäisiin. Meillä säädellään hyvin tarkasti esimerkiksi kosmetiikan, erilaisten maalien sekä muiden kemikaalien laatuvaatimukset. Tatuointivärit ovat jäneet vähälle huomiolle, Lahtinen kertoo.

Tatuointien ja lävistyspalveluiden turvallisuutta ja valvontaa pohdittiin torstaina Mikkelin ammattikorkeakoulussa järjestetyssä täydennyskoulutuksessa.