UPM Rauman paperikone 3 pysähtyy tänään

Tehtaanjohtaja Kari Pasasen mukaan perjantai on surun päivä koko paperitehtaan henkilöstölle. Työt loppuvat 87 työntekijältä.

Kotimaa
Paperikone UPM Rauman tehtaalla
UPM Rauman paperikone 3 pysäytettiin tänään puoliltapäivän. Työpaikkansa menettää 87 työntekijää.

UPM pysäyttää pysyvästi Rauman paperikone 3:n perjantaina puolen päivän aikaan. Työt loppuvat 87 paperitehtaan työntekijältä. Lisäksi välillisenä vaikutuksena menetetään muun muassa alihankinnassa ja raaka-aineiden hankinnassa useita satoja työpaikkoja.

- Tämä päivä on surun päivä tehtaan koko henkilöstölle. Haluan toistaa kiitokseni Rauman paperikone 3:lla, kuumahiertämö 1:llä ja muualla tehtaalla tehdystä työstä kilpailukyvyn parantamiseksi. Tämä työ ei kuitenkaan riittänyt nykyisessä markkinatilanteessa, sanoo UPM Rauman tehtaanjohtaja Kari Pasanen.

UPM:n suunnitelmasta PK3:n pysäyttämiseksi ilmoitettiin tammikuussa ja pysäytyspäätös tehtiin huhtikuussa yt-neuvotteluiden päätyttyä.

Paperikone 3 on yksi tehtaan neljästä paperikoneesta.