1. yle.fi
  2. Uutiset

Rauman kaupunginjohtaja STX-uutisesta: Varaudumme pahimpaan

Rauman kaupunki ryhtyy välittömästi miettimään toimenpiteitä sen varalta, että STX:n Rauman telakan toiminta keskeytyy, sanoo kaupunginjohtaja Kari Koski.

Kotimaan uutiset
Kari Koski.
Kari Koski.Sami Tammi / Yle

Perjantain uutinen STX:n Rauman ja Turun telakoiden toiminnan todennäköisestä keskeytymisestä ei varsinaisesti yllättänyt Rauman kaupunginjohtaja Kari Koskea. STX Finlandin pitäisi saada uutta rahoitusta parin viikon kuluessa pystyäkseen jatkamaan toimintaansa. Yle Uutisten tietojen mukaan hallitus pitää STX:n Turun ja Rauman telakoiden toiminnan keskeytymistä erittäin mahdollisena.

-Toteutumishetki on yllätys, mutta kaikkeen on pitänyt ajatuksen tasolla varautua.

Kosken mukaan Rauman kaupunki ryhtyy välittömästi ensi viikolla miettimään, mihin toimiin kaupunki ryhtyy, jos pahin vaihtoehto realisoituu.

Koski ei lähde arvioimaan, kuinka todennäköistä Rauman telakan toiminnan keskeytyminen on.

- Odotetaan nyt mitä seuraavan kahden viikon aikana tapahtuu, mutta ei rahoituksen järjestäminen helppoa ole, kun asiat ovat menneet tähän pisteeseen. Pelkään kuitenkin pahinta, sillä tilanne on mielestäni erittäin hankala.

STX-uutinen osui samaan päivään, kun UPM:n Rauman tehtaan paperikone 3 pysäytettiin. Koski väläyttelee kuitenkin Raumalle lähiaikoina myös myönteisiä uutisia.

- Tämä on tällaista liikettä kahteen suuntaan. Myös hyviä uutisia on tulossa.

Lue seuraavaksi