1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. tiede

Ennätyksellinen ryöppy gammasäteilyä purkautui avaruudessa

Vastaavaa säteilyryöppyä ei ole havaittu koskaan aiemmin. Erittäin voimakkaan gammasäteilyn havaitsi Kanariansaarilla sijaitseva MAGIC-teleskooppi, jonka operoinnissa on mukana suomalaisia tutkijoita Turun yliopistosta.

tiede
Taiteilijan näkemys gammasäderäjähdyksestä.
Taiteilijan näkemys gammasäderäjähdyksestä.Aurore Simonnet / Nasa

Viime päivinä avaruudesta on havainnoitu harvinaisen suuri gammasädepurkaus. Poikkeuksellisen gammasäteilymäärän lähteenä on blasaari Markarian 421. Blasaarit ovat aktiivisia galaksien ytimiä, joiden keskustassa on supermassiivinen musta aukko.

- Säteilysuihkun aiheuttavaa mekanismia ei tarkalleen tunneta. Se kuitenkin tiedetään, että se liittyy mustaan aukkoon. Tällaiset mustan aukon "röyhtäisyt" ovat hyvin kirkkaita säteilyn lähteitä, ja niitä voidaan havaita myös kaukaisista blasaareista, kertoo tutkijatohtori Elina Lindfors Suomen ESO-keskuksesta.

Gammasäteily on korkeaenergisin säteily, jota maailmankaikkeudessa pystytään havaitsemaan. Nyt tapahtuneen gammasäteilyn ja siitä syntyneen kirkkauden avulla pystytään tutkimaan blasaarin sisäistä toimintaa, kuten mitä musta aukko on "syönyt".

Markarian 421 sijaitsee "vain" 0,4 miljardin valovuoden päässä maapallosta. Useimmat blasaarit ovat niin kaukaisia, että niistä nyt nähtävä valo on lähtenyt matkaan ennen kuin 4,5 miljardia vuotta vanhaa maapalloa on ollut edes olemassa.

- Uusimman havainnon ansiosta pystytään myös tutkimaan paljon perustavanlaatuisempia kysymyksiä siitä, mitä maailmankaikkeudessa on meidän ja blasaarien välissä, mutta kerätyn havaintoaineiston analysointi tulee viemään kuukausia. Vasta sen jälkeen voimme yrittää ymmärtää, mikä aiheutti tämän historiallisen kirkkaan ryöpyn, Lindfors sanoo.

Suomalaistutkijat mukana havainnoimassa poikkeuksellista gammasädepurkausta (siirryt toiseen palveluun)

Lue seuraavaksi