Samppalinnan avaaminen siirtyi suosiolla

Samppalinnan maauimala ehostuu parhaillaan kohti kesää. Turun kaupunki siirsi uimalan avaamista parilla viikolla, sillä viime keväänä ongelmia aiheutui rikkoontuneista putkista. Vuoden 2014 kesällä uimala on todennäköisesti remontissa.

uima-altaat
Jäälautta ison altaan pohjalla.
Ison altaan pohjalla on yhä jäälautta.Minna Rosvall / Yle

Samppalinnan maauimalan avaaminen siirtyy parilla viikolla. Uimala aukeaa maanantaina 13. toukokuuta. Yleensä uimala on avattu vapun aikoihin, mutta nyt Turun kaupunki halusi varata lisää aikaa kunnostustöihin. Viime keväänä ongelmia aiheuttivat putkirikot. Ison altaan pohjalla on edelleen jäälautta, joten senkin sulaminen kestää vielä tovin.

- Nyt ei edes lähdetty yrittämään kovin aikaisin, kun tiedettiin, että uimahallit voivat olla kuitenkin auki normaalisti. Ei lähdetä tappelemaan talvea vastaan väkisin, kertoo uimalaitosten päällikkö Oskari Nummi.

Viime keväänä avaaminen viivästyi, kun putket eivät kestäneet. Niiden korjauksen jälkeen altaaseen saatiin vettä. Putkien kunto on tänäkin keväänä arvoitus.

Ei lähdetä tappelemaan talvea vastaan väkisin.

Oskari Nummi, uimalaitosten päällikkö

- Ei niitä talvella ole pystytty tutkimaan. Kuudes päivä eli viikkoa aikaisemmin ryhdytään täyttämään altaita, lämmittämään ja laittamaan kemikaaleja veteen. Siinä se sitten selviää.

Remontti sulkee ilmeisesti uimalan kesällä 2014

Samppalinna on auki vielä tämän kesän. Sen jälkeen uimala remontoidaan perusteellisesti viidellä miljoonalla, jos rahoitus remontille löytyy. Rakennuttajainsinööri Reino Pöyhönen kertoo, että remontin suunnitelmat ovat valmiina.

Vielä ei ole selvää, tuleeko alkuperäisen altaan tilalle teräsallas vai betoniallas. Teräs olisi kestävää materiaalia, ja sitä on kaavailtu Samppalinnaan. Sen toimivuudesta ei ole vielä paljon kokemuksia.

Pöyhösen mukaan maauimala on korjattava ehdottomasti. Uimala on pääosin alkuperäisessä 1950-luvun kuosissa. Mikäli päättäjät myöntävät rahoituksen remontille, remontin valmistavat työt voidaan aloittaa vuoden 2013 syksyllä. Kesän 2014 uimala olisi kiinni.