Koe uusi yle.fi

Puuvene pysyy pinnalla

Kiinnostus perinteistä venerakentamista kohtaan on kasvanut sitä mukaa, kun perinneveneet ovat vähentyneet. Viitaseudun opiston veneenrakennuskurssit Viitasaarella ovat täyttyneet useana vuonna peräkkäin.

ilmiöt
Veneen rakentamisen opettaja Jukka Lindeberg neuvoo kurssilaista puuveneen rakentamisessa.
Yle Keski-Suomi / Jaana Polamo

Puuvene on lempeä. Puuvene ei pöyhkeile tai käyttäydy sopimattomasti.

- Se on niin miellyttävä. Tuntuu mukavalta käteen ja on miellyttävän hiljainen. Aallokossa antaa sopivasti periksi, eikä ole niin kuin kova metallivene, joka iskee aaltoon niin, että paukahtaa, Jukka Lindeberg kuvailee.

Lindeberg vetää Viitaseudun opiston suosittua puuvenekurssia. Viime vuosina veneen rakentaminen on kiinnostanut siinä määrin, etteivät kaikki halukkaat ole aina mahtuneet mukaan. Valtaosalla kurssilaisista on kokemusta puuveneestä - siitä, jonka isä tai ukki aikoinaan itse rakensi.

- Papalla oli oma tekemänsä puuvene, kun olin pikkupoika. Sieltä kai se kiinnostus puuveneisiin juontaa, Ilkka Miekkavaara miettii.

Veneen rakentaminen vie mennessään

Kurssilla käy heti selväksi, miksi perinteinen puuvene on yliveto: se on rakennettu rakkaudella.

- Tämä vene on valmistettu haavasta ja haapa on kaadettu omasta metsästä elokuun puolivälissä. Syksyllä puut on sitten katkottu ja viety sahalle. Sahatavara on höylätty ja nyt ne on tässä veneenä, Miekkavaara kertaa.

Seuraavat venepuut ovat jo odottamassa.

- Sitä en tiedä, vieläkö teen neljännen veneen, mutta pitää sitä varautua. Meillä on neljä poikaa ja kun pojat tulevat kesällä kotiin, he haluavat uistelemaan ja minun pitää päästä verkoille. Niin ei siinä yksi vene riitä, Miekkavaara hymyilee.

Kuka tahansa voi rakentaa veneen

Kuka tahansa voi oppia rakentamaan veneen. Kädentaitoja enemmän tekijältä kysytään kärsivällisyyttä.

- Ei oikeastaan ole mennyt hermot, mutta sitkeyttä se kyllä vaatii. Että joskus on kyllä tuntunut siltä, että eikö se nyt jo kävisi, mutta ei, on pitänyt vielä työstää, toista venettään rakentava Helena Hurskainen kertoo.

Kurssilla rakennetuista veneistä valtaosa on savolaisveneitä. Käsintehty puuvene on kuitenkin aina uniikki, joten savolaisveneitä on yhtä monta sorttia kuin on savolaisia.

Hyvä vene ei vikuroi soutaessa.

Helena Hurskainen

- Tämä vene on aloitettu liimaamalla keulapuut ja kölipuu, johon on laitettu kiinni kölilauta. Sitten vene on käännetty toistepäin ja ruvettu passuuttamaan ensimmäisä lautoja. Ja siitäpä sitten lähdetään lauta laudalta tekemään ylöspäin sitä, Hurskainen selittää.

Perinteisen veneen rakentaminen vie 200-300 työtuntia. Kurssilla valmistetut veneet lasketaan vesille pari viikon kuluttua. Sitten selviää, käyttäytyvätkö veneet, kuten niiden kuuluisi.

- Hyvä vene on sellainen, mikä ei vikuroi soutaessa. Että se tottelee airoja, kun soutaja soutaa, Helena Hurskainen toteaa.