Hyppää sisältöön

Tiilikainen: Tuomio ei automaattisesti johda tehtävien vaihtoon

Keskustan eduskuntaryhän puheenjohtaja Kimmo Tiilikaisen mielestä kansanedustajan saama tuomio ei automaattisesti voi johtaa tehtävien vaihtoon tai erottamiseen. Perussuomalaiset on vaatinut Keskustan Antti Kaikkosen aseman arvioimista suuren valiokunnan varapuheenjohtajana.

Kimmo Tiilikainen

Keskustan ryhmäjohtaja Kimmo Tiilikaisen mielestä eduskunnassa tulee aina erikseen arvioida, onko kansanedustajalla kykyä tai luottamusta hoitaa kyseistä tehtävää.

- Ei se tarkoita sitä, että jos joku saa vaikka ylinopeussakon, että sen jälkeen työtehtäviin menee luottamus.  Eduskunnassa on aina pohdittava sitä, että jos tuomioita tulee, vaikuttavatko ne kyseisen henkilön kykyyn tai toisten luottamukseen hoitaa työtehtävää,  sanoi Kimmo Tiilikainen maanantaiaamuna Yle Etelä-Karjalan haastattelussa.

Kimmo Tiilikaisen mielestä kaikki erottamiset on pohdittava erikseen.

- Ei ole mitään automaattia, että jos jostain rapsahtaa tuomio, niin siitä seuraa työpaikan menetys tai tehtävien vaihdos.

Tällä Tiilikainen viittaa Perussuomalaisten vaatimukseen, että viiden kuukauden ehdollisen vankeusrangaistuksen ns. Nuorisosäätiö-jutussa saaneen Antti Kaikkosen asema suuren valiokunnan varapuheenjohtajana tulee arvioida uudelleen.

Soini vaati Tiilikaisen hyllyttämistä

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini vaati sunnuntaina Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kimmo Tiilikaisen hyllyttämistä. Soinin mukaan Tiilikainen haukkuu osaa perussuomalaisista ihmisvastaisiksi ja Soinia sanojen syöjäksi.

Soinin sanomisia Tiilikainen ei halua enempää kommentoida

- Soinin purkaus kuuluu politiikkaan, toteaa Tiilikainen

Taustalla on Kimmo Tiilikaisen haastattelu Yle Uutisissa 18. huhtikuuta. Tiilikaisen kertoi Perussuomalaisten Soinin luvanneen, ettei heillä ole puolueena tai ryhmänä vaateita Kaikkosta vastaan. Tämän he olivat Tiilikaisen mukaan sopineet kahdenkeskisissä neuvotteluissa.

- Kyse on siitä, että Kaikkonen on tehnyt virheen ja rikoksen ja saanut siitä tuomion. Ymmärsin, että se on kaikkien puolueiden osalta loppuun käsitelty asia. Nyt sitten eduskuntaryhmät voivat asiaa huomenna rauhassa pohtia.

Nyt Tiilikainen lupaa, että hän ei enää ruodi julkisuudessa hänen ja Soinin välisiä kahdenkeskisiä keskusteluita.

- No eipä ruodita enää.