Metso aloittaa 100 miljoonan euron säästöohjelman

Yhtiö ei vielä kertonut tarkempia tietoja säästöohjelmasta. Henkilöstövähennykset ovat mahdollisia.

talous
Metson julkisivu.
Metson pääkonttori Helsingissä.Trond H. Trosdahl / Lehtikuva

Kaivos- ja paperiteollisuudelle teknologiaa toimittavan Metso-konserni aloittaa Massa, paperi ja voimantuotanto -liiketoiminnassaan säästöohjelman, jonka tavoitteena on leikata liiketoiminnan vuotuisia kuluja 100 miljoonaa euroa, yhtiö kertoo.

- Ohjelman suunnittelu alkaa nyt liiketoiminnan kaikissa organisaatioissa ja toimipaikoissa kautta maailman. Kun suunnittelu jatkuu ja konkretisoituu, siitä tiedotetaan henkilöstölle ja sidosryhmille, yhtiö sanoi tiedotteessa täsmentämättä säästöohjelman keinoja.

Metson Massa, paperi ja voimantuotanto -liiketoiminta työllistää koko maailmassa 12 500 ihmistä, joista noin 5 000 Suomessa.

- Henkilöstövähennykset ovat mahdollisia, sanoo Metson talousjohtaja Harri Nikunen.

Säästöohjelman on määrä jatkua vuoteen 2016, sanoo Massa, paperi ja voimantuotanto -liiketoiminta-alueen johtaja Pasi Laine.

- Käytännön keinoja ei vielä sanota, niitä aletaan nyt vasta suunnittelemaan. Niistä täytyy keskustella henkilöstön kanssa sitten aikanaan, Laine sanoo.

- Segmentin liikevaihto oli viime vuonna kolme miljardia ja kulut 2,8 miljardia. 100 miljoonaa ei ole siinä paljon, Laine sanoo.

Hänen mukaansa kaikki toiminnot käydään läpi ja katsotaan, missä on mahdollista parantaa kustannustehokkuutta.

Yhtiö kertoi maaliskuussa suunnittelevansa jakautumista kahdeksi pörssiyhtiöksi. Metso selvittää, voisivatko yhtiön massa-, paperi- ja voimantuotanto eriytyä omaksi yhtiökseen.

Toiseen yhtiöön jäisivät kaivos- ja maanrakennus sekä automaatioliiketoiminnot.

Säästöohjelma olisi Laineen mukaan aloitettu ilman pörssilistautumissuunnitelmiakin.

Kannattavuus parani hieman

Metson liikevaihto kutistui tammi-maaliskuussa 1 590 miljoonaan euroon, kun se vuotta aiemmin oli 1 755 miljoonaa euroa. Liikevaihdosta hieman alle puolet tuli palveluista.

Yhtiön liikevoitto oli alkuvuonna 119 miljoonaa euroa eli 7,5 prosenttia liikevaihdosta. Vuoden 2012 tammi-maaliskuussa liikevoitto oli 7,4 prosenttia liikevaihdosta, 129 miljoonaa euroa.

Metson liiketoiminta-alueista Kaivos ja maanrakennus sekä Automaatio paransivat kannattavuuttaan.

Massa, paperi ja voimantuotanto -liiketoiminnassa tammi-maaliskuu oli yhtiön mukaan odotusten mukaisesti heikko.

Uusia tilauksia yhtiö sai tammi-maaliskuussa 1 584 miljoonan euron arvosta, kun vuotta aiemmin luku oli 1 920 miljoonaa euroa.

Metson arvio kuluvan vuoden kehityksestä on ennallaan. Yhtiö arvioi, että tulos ilman kertaluonteisiä eriä on suunnilleen edellisvuoden tasolla. Vuoden 2013 liikevaihto on joko viime vuoden tasolla tai hieman sen alle.