Kelan suunnitelma tulkkivälityksen keskittämisestä herättää huolta

Kuurojen liitto pelkää, että Kelan suunnitelmat tulkkauspalveluiden välitystoiminnan keskittämisestä saattavat heikentää palvelun laatua. Kelasta vakuutetaan, että tarkoituksena on ainoastaan parantaa välityksen toimivuutta. Välitystoiminnan kustannukset vuonna 2011 olivat noin 3,7 miljoonaa euroa.

Yle Uutiset viittomakielellä
Asiakaspalvelupisteitä Kelan Kouvolan toimistossa
Yle

Kelan tulkkauspalveluihin on vireillä useita muutoksia. Yksi niistä konkretisoitui viime viikolla, kun Kela yllättäen ilmoitti ryhtyvänsä hoitamaan vammaisten tulkkauspalveluiden välitystoimintaa itse. Kelan mukaan se palaa nyt alkuperäiseen suunnitelmaansa.

- Aika on nyt kypsä. Kun tämä toiminta tuli Kelan tehtäväksi pari vuotta sitten, meillä ei aikataulusyistä ollut mahdollisuutta hoitaa tätä asiaa itse, vaan se kilpailutettiin. Meillä ei silloin ollut myöskään riittävästi kokemusta asiasta. Nyt sitä on kertynyt tässä matkan varrella aika tavalla, sanoo Kelan etuuspäällikkö Jari Salomaa.

Vammaisten tulkkauspalvelut siirtyivät kunnilta Kelan hoidettaviksi vuonna 2010. Tällä hetkellä palvelua käyttää noin 5 000 asiakasta. Tulkkauksen Kela ostaa ulkopuolisilta yrityksiltä.

Tähän saakka myös välitys on tilattu Kelan ulkopuolelta. Välityskeskuksia on ollut viidellä eri alueella. Nyt välitys keskitetään pelkästään Turkuun, jonne työntekijöitä tulee noin 30.

Kuurojen liitto pelkää, että välitystoiminnan keskittäminen tarkoittaa sitä, että samalla katoaa sekä välitystoimnnan asiantuntemus että paikallistuntemus. Toisin sanoen, tulee vaikeammaksi saada jokaiselle asiakkaalle hänelle sopiva tulkki.

- Jos esimerkiksi Rovaniemeläinen tekee tilauksen Turkuun, miten he voivat tuntea sen alueen? Miten he saavat kuurolle asiakkaalle ja tilaisuuteen sopivan tulkin, jos he eivät tunne sitä aluetta? Tämä on huolestuttavaa, sanoo erityisasiantuntija Marika Rönnberg Kuurojen liitosta.

Liitto kummeksuu myös sitä, mistä Kelan löytää tulkkausvälitykseen riittävästi henkilökuntaa. Kelan mukaan henkilökunta rekrytoidaan ja koulutetaan kesän jälkeen.

- Heidät koulutetaan kelalaisiksi, välitystoiminnan osaajiksi sekä meidän omien järjestelmien osaajiksi. Vuoden vaihteessa kaikki sujuu mallikkaasti, Salomaa lupaa.

Kuurojen liitto on pyytänyt Kelalta tietoa siitä, miten siirto tullaan käytännössä toteuttamaan. Toistaiseksi vastausta ei ole tullut. Kelasta kuitenkin vakuutetaan, että vaaraa palvelun heikentymisestä ei ole.

- Ensinnäkin meillä on tilat siellä Turussa olemassa, Turussa on tulkkikoulutusta - me saamme sieltä hyvinkin asiantuntevaa väkeä palkattua sekä Kelan välityskeskustoimintaa omaavia henkilöitä. Toisaalta aiomme jopa parantaa palveluaikoja. Palvelu ei suinkaa tule huononemaan ja laatu pysyy taatusti samanlaisena, Salomaa sanoo.