Ympärileikkausilmiön laajuudesta ei luotettavaa tietoa

Kätilöistä suurella osalla ei ole havaintoja siitä, onko Suomessa syntyneitä maahanmuuttajataustaisia synnyttäjiä ympärileikattu. A-studio kysyi ympärileikkauksista synnytyssairaaloiden kätilöiltä, mutta sai niukasti vastauksia. Aiheesta lisää A-studiossa maanantaina 29.4. TV1 klo 21.

Kotimaa
Somalinaisia lakanan edessä, jossa lukee STOP FGM.
Somalinaiset käynnistivät ensimmäisen naisten silpomista vastustavan kampanjan Mogadishussa, Kansainvälisenä Naisten Päivänä 2004.EPA

EU-komission tuoreen raportin mukaan sukuelinten silpomisen potentiaalisia uhreja on ainakin 13:ssa EU:n jäsenvaltiossa. Maiden joukossa on myös Suomi.

Naisten ympärileikkausilmiön laajuus on kartoitettu Suomessa puutteellisesti, ilmenee sosiaali- ja terveysministeriön viime vuonna julkistamasta selvityksestä.

Suomen sairaaloissa käy synnyttämässä paljon afrikkalaistaustaisia naisia, mutta luotettavaa tietoa siitä, kuinka moni heistä on ympärileikattu, ei ole.

Kun halutaan selvittää, onko Suomessa syntyneitä maahanmuuttajataustaisia naisia ympärileikattu, näytön paikkana ovat Suomen sairaaloiden synnytysosastot.

Suurella osalla kätilöistä ei havaintoja

A-studio kysyi ympärileikkausilmiöstä synnytyssairaaloiden kätilöiltä. Kyselylomakkeet jaettiin suoraan Kätilöopiston, Naistenklinikan ja Jorvin synnytysosastoille.

150:een kirjeeseen tuli 26 vastausta. Heikko vastausprosentti oli yllätys, koska oletimme kätilöiden olevan kiinnostuneita alaansa koskevasta ihmisoikeuskysymyksestä.

Vastausten perusteella selvisi, että suurella osalla kätilöistä ei ole havaintoja, onko Suomessa syntyneitä maahanmuuttajataustaisia synnyttäjiä ympärileikattu.

Yksi kätilö ilmoitti, että hän oli avustanut nuorta oletettavasti Suomessa syntynyttä ympärileikattua synnyttäjää.

Toinen kätilö ilmoitti, ettei hänellä ole sadan prosentin varmuutta asiasta, koska hänellä ei ollut tietoa synnyttäjän kotimaasta.

Kolmas kertoi, ettei hän katsonut aiheelliseksi kysyä ympärileikkauksesta potilaalta.

A-studio lähetti myös Helsingin, Espoon, Tampereen ja Turun sairaaloiden synnytysosastojen lääkäreille sähköpostitse tiedustelun, onko ympärileikattuja nuoria naisia ollut synnyttämässä sairaaloissa Suomessa.

Varmaa tietoa ympärileikkausilmiön laajuudesta ei saatu lääkäreiltä.

Erja Halmesmäki
Erja HalmesmäkiYle

Vaitiolovelvollisuus estää rikosilmoituksen

Sairaaloissa ei pidetä tilastoja ympärileikattujen naisten lukumäärästä.

Helsingin naistenklinikan synnytysosaston ylilääkäri Erja Halmesmäki vastasi A-studiolle, että sairaskertomukseen ei kirjata naisten kotimaata.

- Kun äiti tulee synnyttämään ja synnytys on käynnissä, niin useimmiten hoidetaan se synnytys, keskustellaan niistä asioista jotka raskauteen ja synnytykseen liittyvät. Ei ehkä lähdetä kysymään menneitä asioita, mitä on tapahtunut, hän sanoo.

A-studio kysyi myös, tekeekö synnytysosaston henkilökunta tutkintapyynnön poliisille, jos koko elämänsä Suomessa asunut nuori ensisynnyttäjä havaitaan ympärileikatuksi.

Lääkäreiden ja kätilöiden vastaukset olivat kirjavia. Enemmistö kätilöistä oli epävarmoja tämän kysymyksen suhteen ja monet kaipasivat selkeää ohjeistusta.

Vaikka rikoslain yleiset säännökset kieltävät ympärileikkauksen ja se luokitellaan törkeäksi pahoinpitelyksi, terveydenhuollon henkilöstö ei voi tehdä siitä ilmoitusta poliisille täysi-ikäisen synnyttäjän osalta.

Asia liittyy yksiselitteisesti terveydenhuollon ammattihenkilöiden vaitiolovelvollisuuteen.

Täysi-ikäisten naisten osalta terveydenhuollon henkilökunnalla on mahdollisuus ottaa yhteyttä poliisiin ja ilmoittaa ympärileikkauksesta vain, jos siihen on potilaan suostumus.

Peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardsonin (sd.) mukaan "[…] ilmoitus poliisille saattaa olla sellainen karkote muille ympärileikatuille naisille, että he pelkäävät tulla synnyttämään julkiseen terveydenhuoltoon."

Maria Guzenina
Maria Guzenina Yle

"Parannettavaa ihan varmasti on"

Lääkäri tai hoitaja saa tehdä poliisille suoraan ilmoituksen vain, jos alaikäinen on seksuaalirikoksen uhri.

Jos ympärileikattu synnyttäjä on alle 18-vuotias, terveysviranomaisten on ilmoitettava tästä lastensuojeluviranomaisille.

Tietyssä tilanteessa, esimerkiksi jos on syytä epäillä, että alaikäinen tyttö joutuu ympärileikattavaksi, terveysviranomaisilla on lastensuojelulain mukaan velvollisuus ilmoittaa lastensuojeluun. Sillä on puolestaan velvollisuus tehdä tutkintapyyntö poliisille.

Tämä kiertotie on turhan aikaa vievä ja siihen tarvittaisiin pikaisesti korjausta, sanoo sisäministeri Päivi Räsänen (kd.).

Ministerin mielestä olisi tärkeää, että lastensuojelulakiin saataisiin säännös, joka edellyttäisi, että terveysviranomaiset ja muut keskeiset toimijat ilmoittaisivat seksuaalirikosten lisäksi myös pahoinpitelyt ja näin ollen myös ympärileikatut alaikäiset tytöt suoraan poliisille.

Päivi Räsänen
Päivi RäsänenYle

- Poliisille saa lääkäri tai hoitaja tehdä ilmoituksen vain, jos alaikäinen on seksuaalirikoksen uhri, ei törkeän pahoinpitelyn uhri, ja tämä on asia, josta käydään parhaillaan keskustelua, Päivi Räsänen sanoo.

Humanitäärisen avun kautta Suomeen tulee yhä enemmän maahanmuuttajia maista, joissa naisten sukuelinten silpominen kuuluu niin sanotusti kulttuuriin. Se asettaa Suomen terveydenhuoltojärjestelmä suuren haasteen eteen.

- Tässä tarvitaan koko yhteiskunnan, niin maahanmuuttajajärjestöjen, viranomaisten kuin terveydenhuollon ammattilaistenkin yhteistyötä. Siinä on vielä parannettavaa ihan varmasti meillä Suomessa, Maria Guzenina-Richardson kommentoi.

Aiheesta lisää A-studiossa maanantaina 29.4. TV1 klo 21.