Don Rosa ja Nightwishin Tuomas Holopainen yhteistyöhön - "Levy tulee olemaan kummallinen"

Keskiviikkoisen Aku Ankka-lehden sivuilla esiintynyt Tuomas Holopainen työstää parhaillaan suurprojektia Don Rosan klassikkokirjan pohjalta. Suureksi Disney-faniksi itseään kutsuva Holopainen säveltää soundtrackia Lontoon sinfoniaorkesterille. Levyä nauhoitetaan paitsi Lontoossa, myös Skotlannin nummilla ja pubeissa.

musiikki
Tuomas Holopainen.
Ilona Huovinen / Yle

Nightwishin kosketinsoittajana ja säveltäjänä tunnettu Tuomas Holopainen esiintyy Kotiteollisuus-yhtyeen Jouni Hynysen kanssa keskiviikkona julkaistun Aku Ankan sivuilla. Holopainen kertoo itse olleensa koko ikänsä suuri Aku Ankan ja Disney-sarjakuvien ihailija.

- Olen oppinut aikoinaan lukemaan Aku Ankasta, joten tämä on suuri kunnianosoitus. Olen sanonut, että jos pääsee Eläkeläisten coveroimaksi ja Aku Ankkaan niin on saavuttanut paljon. Nightwish esiintyi lehdessä vuosia sitten Yövissynä ja nyt pääsin sivuille omana itsenä. Voi ihme, mitähän seuraavaksi, Holopainen naurahtaa.

Omaa murrettaan puhuvien Hopolaisen ja Hymysen hahmojen repliikit ovat artistien itsensä käsialaa. Pohjana oli 20-vuotisjuhlavuottaan viettävän Suomen ainoan ankkataiteilijan Kari Korhosen piirtämät kuvat ja niihin liitetyt englanninkieliset puhekuplat.

Olen oppinut aikoinaan lukemaan Aku Ankasta, joten tämä on suuri kunnianosoitus.

Tuomas Holopainen

- Lehden päätoimittaja soitteli meille kolme, neljä viikkoa sitten ja pyysi kirjoittamaan englanninkielisten tekstien tilalle omat. Sanoi, että yrittäkää laittaa omia sanontoja mukaan. Se kävi meiltä helposti, kun Kotiteollisuus on tekemässä täällä meillä levyä. Yksi ilta sitten istuttiin Jounin kanssa ja mietittiin. Miulla tuli ensimmäiseksi mieleen se etoo ja Jouni tykkää käyttää urpoilu-sanaa. Lopputuloshan on hieno ja se on ihan loistava sarja, Holopainen kiittelee.

Levy pitkäaikainen unelma

Parhaillaan Holopainen säveltää materiaalia kirjasoundtrackiin Don Rosan Roope Ankan elämä ja teot -teoksen (siirryt toiseen palveluun) pohjalta. Idea levyyn syntyi jo Nightwishin vuoden 1999 Oceanborn-kiertueen aikana. Kirja on Holopaiselle kaikkien aikojen Disney-suosikki ja se on vaikuttanut hänen elämään suuresti.

Levyn toteuttaminen on Holopaisen pitkäaikainen unelma ja se tulee olemaan Holopaisen sanoin "marginaalinen ja kummallinen".

Se on ikään kuin tekisi elokuvamusiikkia ilman elokuvaa.

Tuomas Holopainen

Music Inspired By The Life and Times of Scrooge McDuck_ -_nimisenteoksen nauhoitukset alkavat elokuun lopussa Lontoon sinfoniaorkesterin kanssa.

- Se on ollut mielessä jo 14 vuotta ja nyt on viimeinkin aikaa ja resursseja toteuttaa se. Se on ikään kuin tekisi elokuvamusiikkia ilman elokuvaa. Se ei ole sävelletty niin, että käännät jossain vaiheessa lukiessasi kirjan sivua. Aina kun luen kirjaa, niin teen samalla musiikkia. Nauhoitukset Lontoon sinfoniaorkesterin kanssa alkavat elokuun lopussa. Sen jälkeen menemme kaverin kanssa Skotlantiin nauhoittelemaan vähän ambiennseja nummilta ja pubeista, koska Roopehan on kotoisin sieltä.

Don Rosa piirtää kannet

Levyn tyyliä Holopainen kuvailee elokuva-, kamari- ja etnomusiikin utuiseksi sekoitukseksi.

Nyt on viimeinkin aikaa ja resursseja toteuttaa se.

Tuomas Holopainen

- Tämä ei ole heviä tai rokkia. Levyltä ei esimerkiksi löydy rumpusettia, sähkökitaroita, vaan se on täysin orkesteria, perkussiota ja pianoa.

Levyn kannet ovat itse Don Rosan käsialaa ja julkaisijasta neuvotellaan parhaillaan muun muassa Disneyn kanssa.

- Jopa Disneyltä on ollut mielenkiintoa sen suhteen, mutta se on vielä täysin auki. Moneen suuntaan ollaan oltu yhteydessä. Levy olisi tarkoitus julkaista ensi vuoden alkupuolella. Jos jonkun biisin julkaisisi jo tämän puolen puolella, Holopainen lupailee varovasti.