Kavalluksesta syytetty venäläinen oppositiojohtaja vaati käsittelyn keskeyttämistä

Aleksei Navalnyi on syytettynä 400 000 euron kavaltamisesta valtion metsäyhtiöltä. Hän pitää oikeudenkäyntiä poliittisena ajojahtina.

Ulkomaat

Venäjällä Kirovin kaupungissa jatkettiin keskiviikkona kiisteltyä oikeudenkäyntiä oppositiojohtaja Aleksei Navalnyia vastaan. Istuntoa lykättiin viikko sitten.

Navalnyi pitää syytteitä Kremlistä johdettuna poliittisena ajojahtina. Hän kertoi hakeneensa oikeudenkäynnin keskeyttämistä.

- Haluamme palauttaa jutun takaisin syyttäjälle, koska syytekirjelmä ei kestä kriittistä tarkastelua eikä se voi olla osa tätä oikeudenkäyntiä, Navalnyi perustelee.

Navalnyi syytti myös oikeuden tuomaria puolueellisuudesta ja vaati hänen eroamistaan. Tuomari ei kuitenkaan suostunut kumpaankaan vaateeseen, vaan käsittelyä jatketaan torstaina. Uutistoimisto Itar-Tassin mukaan oikeudenkäynnin tuomionluku saattaa olla jo kesäkuussa.

Oppositiojohtaja on syytettynä mittavasta kavalluksesta, joka liittyy puutavarakauppaan. Syyttäjän mukaan Navalnyi kavalsi valtion metsäyhtiöltä lähes 400 000 euroa toimiessaan Kirovin kuvernöörin avustajana. Pisimmillään Navalnyille, 36, voidaan langettaa kymmenen vuoden vankeustuomio.

Navalnyi itse sanoi oikeudessa, että kyseessä on poliittinen kosto paitsi hänen korruption vastaista taisteluaan, myös opposition vaalikampanjaa vastaan. Hän on kampanjoinut vuosia Venäjän valtion korruptoituneisuutta vastaan. Hän on toistuvasti vaatinut presidentti Vladimir Putinin eroa.

Lähteet: Yle Uutiset, Reuters, Itar-Tass