Missikeisarinna kertoo: Nämä ovat Miss Suomen kolme tärkeintä ominaisuutta

Missifinalistit kiertävät parhaillaan ympäri Etelä- ja Pohjois-Savoa. Valtakunnan kaunein nainen valitaan 5. toukokuuta.

viihde
missi missit 2013 Miss Suomi missikiertue kauneuskilpailu missikilpailu
Missiehdokkaat Elina Leskinen, Neea Poutanen, Lotta Hintsa, Laura Ahola, Johanna Ahlbäck, Maija Kerisalmi, Mona Virtanen, Helianna Ylimaula, Katariina Suuniitty, Sara Jauhiainen ja keskellä missiemo Sunneva Kantola.Petra Husu / Yle

Miss Suomi 2013 -kiertue rantautui tiistaina Rantasalmelle, jossa finalistit esiintyvät keskiviikkoiltana yhdessä Scandinavian Hunksien kanssa. Ilmainen yleisötapahtuma järjestetään Lomakeskus Järvisydämessä klo 18 alkaen.

Yle Etelä-Savo pääsi tapaamaan missiehdokkaat ja heidän kaitsijansa, missikeisarinna Sunneva Kantolan, jo keskiviikkoaamuna. Pyynnöstä Kantola listasi kolme ominaisuutta, jotka ratkaisevat tämän vuoden voittajan.

– Tietenkin kauneuden ja vartalon lisäksi ratkaisevat sosiaalisuus ja edustavuus. Miss Suomi on koko kansan missi ja hänen täytyy tulla kaikkien kanssa toimeen, Kantola sanoo.

Pitkän kiertueen aikana tytöt tutustuvat toisiinsa ja taustatiimiinsä niin hyvin, että pelin henki meinaa välillä unohtua. Kantolan mukaan edes hän ei pysty etukäteen sanomaan, kuka voittaa.

– Aina alkuun on muutama, joita katson, että noissa voisi olla ainesta, mutta kiertueen myötä kaikista tytöistä tulee melkein kuin omia tyttäriä. Mulla ei olisi sydäntä antaa kruunua vain yhdelle. Senpä takia en olekaan finaalituomaristossa, koska antaisin sen kruunun jokaiselle, Kantola naurahtaa.

Missifinalistien matka jatkuu torstaina Varkauteen ja Kuopioon, jossa yleisöllä on mahdollisuus tavata suosikkityttönsä kasvokkain. Lopullinen finaali järjestetään 5. toukokuuta Vanajanlinnassa.