1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. luonto

Yli sata vuotta Meri-Lapin linnustotietoa kansien väliin

Pentti Rauhala on innokas lintuharrastaja ja seurannut Meri-Lapin linnuston kehitystä vuosikymmeniä. Nyt hän on kerännyt yksiin kansiin lintutietoa aina 1800-luvulta saakka. Tietoja on pitänyt hakea Oulun -ja Helsingin yliopiston arkistoista saakka.

luonto
Lintuharrastaja Kevät Kiikarointi

Tällä alueella on ollut vilkasta lintuharrastusta jo reilut sata vuotta sitten, kertoo Pentti Rauhala.

Arkistoista löytyi tietoa linnuista, jotka sata vuotta sitten alkoivat levittäytyä tänne, esimerkiksi Kottarainen, Töyhtöhyyppä ja Sepelkyyhky.

Linnusto on muuttunut sadan vuoden aikana. Pohjoiset lajit ovat taantuneet ja eteläiset lajit runsastuneet.

- Tämä suuntaus on alkanut jo paljon ennen kuin on puhuttu kasvihuoneilmiöistä, mutta kyllä ilmaston lämpeneminen kuitenkin on osasyynä tähän kehitykseen, pohtii Rauhala.

Töyhtöhyyppä, Naurulokki ja Kottarainen ovat tunnetuimpia, jotka ovat ilmestyneet alueelle viimevuosisadan aikana. Rauhalan mielestä Meri-Lapin alue on mielenkiintoisempia lintualueita koko Suomessa.

-Meillä on täällä rikas merilinnusto ja erittäin rikas suolinnusto, rikkaampi kuin missään muualla Suomessa. Valitettavasti suolinnusto on myös suomen uhanalaisinta. Ihmisen vaikutus näkyy voimallisena linnuston muutoksessa, Rauhala sanoo.

Tietoa paljon, mutta hajallaan

Pentti Rauhala kertoo, että tietoa Meri-Lapin linnuista on valtavan paljon, mutta se on hajallaan.

-Sen vuoksi haluan tallentaa tärkeää tietoa yksien kansien väliin lintuharrastajien käyttöön.

Tulevan julkaisun kirjoitustyö on loppusuoralla, mutta julkaisuajankohtaa en voi vielä kertoa, sanoo Pentti Rauhala.

Lue seuraavaksi