Väkeviä värejä ja äänitaidetta Aineella

Torniossa Aineen taidemuseolla avautuu kuvataiteilija Hannu Lukinin ja äänitaiteilija Meeri Muinosen näyttely Don Quijote. Näyttely on katsaus vaikuttavia ja värikkäitä maalauksia tekevän Lukinin menneisiin vuosikymmeniin.

kulttuuri
Don Quijote -näyttely
Yle / Laura Holappa

Aineen Taidemuseon seinille on ilmestynyt suurikokoisia ja värikkyydessään pysäyttäviä teoksia. Ensimmäisenä kävijää tervehtivät riettaat naiskuvat, mutta peremmällä katsojaa odottavat vahvat henkilökuvat, maisemat ja eläinaiheiset maalaukset.

Kuvataiteilija Hannu Lukinin 50-vuotisjuhlanäyttely esittelee hänen töitään kolmen vuosikymmenen ajalta. Esillä on vain maalauksia, sillä veistokset, piirrustukset ja akvarellit Lukin jätti Tornion näyttelystä pois.

- En tiedä onko siinä mitään juhlimista, jos täyttää 50 vuotta, mutta se on tekosyy, että saa pitää retrospektiivisen näyttelyn. Olen halunnut pitää sellaisen näyttelyn, että näen pidemmältä ajalta, mitä olen tehnyt, perustelee Lukin.

Ääni ja kuva kuuluvat yhteen

Aineelle Lukin on tuonut esille naiskuviensa lisäksi huomiota herättäviä ja värikylläisiä henkilökuvia, joista hän nimeää olennaisimmiksi Intiassa ja Espanjassa tehdyt teokset.

Näyttelyssä tärkeässä osassa ovat myös Lukinin elämänkumppanin, äänitaiteilija Meeri Muinosen ääniteokset, jotka tukevat Lukinin Espanjassa tehtyjä maalauksia. Parhaimmillaan ääni- ja kuvataideteokset tukevatkin toisiaan, ja äänen kuunteleminen herättää kuvat eloon hämmentävällä tavalla.

- Nämä äänet eivät ole yksi yhteen, että ollaan haastateltu jotakin ihmistä ja hänen naamansa on siinä. Tarkoitus on, että ääni antaa uusia ulottuvuuksia sille työlle, kuvailee Lukin.

Don Quijote -näyttely on esillä Aineen taidemuseolla Torniossa 26.4.-23.6.2013.