1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Vanhemmat taistelevat lähikoulun puolesta – Roihuvuoren ala-astetta esitetään jälleen korjattavaksi

Helsingin kaupungin tilakeskus aikoo esittää, että kiistelty Roihuvuoren ala-aste peruskorjattaisiin. Kiinteistölautakunta käsittelee esitystä ensi viikolla. Opetuslautakunta linjasi aiemmin, että sisäilmaongelmista kärsivä koulu pitäisi lakkauttaa kokonaan.

Kotimaan uutiset
Roihuvuoren ala-aste
Roihuvuoren ala-asteen suunnitteli arkkitehti Aarno Ruusuvuori vuonna 1967.Yle

Helsingin kaupungin tilakeskus aikoo esittää, että Roihuvuoren ala-aste peruskorjattaisiin lakkauttamisen sijaan. Kiinteistölautakunta käsittelee esitystä ensi viikolla.

- Se on kaikkein nopeimmin tehtävä ratkaisu, ja siihen on olemassa rahat ja suunnitelmat valmiina, kertaa kiinteistölautakunnan puheenjohtaja, kokoomuksen Pia Pakarinen tilakeskukselta kuulemiaan perusteluja.

Pakarinen itse on äänestänyt korjaussuunnitelmat kumoon jo kerran, viime kaudella opetuslautakunnassa. Hän ei osaa ennakoida, miten tuore korjausesitys otetaan vastaan kiinteistölautakunnassa. Omaa kantaansa hän ei ole muuttanut.

- Jos lähdettäisiin siitä, että mitään vanhaa ei voisi purkaa, niin mitään uuttakaan ei voisi rakentaa. En itse näe koulussa sellaisia arvoja, miksi se pitäisi säästää.

Kaupunginmuseon mukaan Roihuvuoren ala-aste on historiallisesti arvokas rakennus. Sen on suunnitelllut arkkitehti Aarno Ruusuvuori vuonna 1967.

Miksi koulu viedään harvemmin asutulle alueelle?

Roihuvuoren ala-asteesta on kiistelty vuosia. Vanha rakennus kärsii sisäilmaongelmista, ja osa lapsista opiskelee nyt jo parakeissa. Ensi syksynä niihin siirtyy koko koulu.

Maaliskuussa uusi opetuslautakunta päätti puoltaa uuden koulun rakentamista vanhan korjaamisen sijaan. Uutta koulua on kaavailtu Roihuvuoren sijaan naapuriin Marjaniemeen.

Roihuvuorelaisten oppilaiden vanhemmat kummastelevat päätöstä.

- Roihuvuoren väkiluku on kasvanut tasaisesti viime vuosina, ja koululaisten määrä on nousussa. En ymmärrä, miten tämmöisen kasvutihentymän keskeltä ollaan koulua viemässä pois harvemmin asutulle alueelle, Roihuvuoriseuran varapuheenjohtaja Annakaisa Partanen sanoo.

Kaupungin tietokeskuksen väestöennusteiden mukaan Roihuvuoren lapsimäärä kasvaa lähivuosina reilusti. Seitsemän vuoden päästä kouluikäisiä on lähes kuusisataa, kun pientaloalueella Marjaniemessä luku on noin puolet siitä.

Opetuslautakunnan takana olevan opetusviraston mielestä roihuvuorelaisille riittää yksi koulu, jo nyt lähes 900 oppilaan Porolahden peruskoulu. Loput voivat kävellä Marjaniemeen, sanoo perusopetuslinjan johtaja Outi Salo.

- Nythän marjaniemeläiset kävelevät Roihuvuoreen, hän sanoo. Marjaniemen oppilaaksiottoalueeseen kuuluu lisäksi pieni osa Itäkeskusta.

Yksi opetusviraston perusteluista uudelle koululle on, että vanhaa koulua olisi mahdoton remontoida nykypedagogiikan tarpeita vastaavaksi. Outi Salo ei kuitenkaan osaa yksilöidä tarkasti, mikä koulussa on vikana.

- Sinne tarvittaisiin enemmän opetustiloja. Se, mitä rakennuksessa pitäisi korjatessa säästää, ei palvele oppimisympäristöä. Nämä ovat tulleet esiin peruskorjaussuunnitelman yhteydessä, eli tämä on toisen käden tietoa, hän sanoo.

"Esteettiset arvot eivät ole juupas-eipäs -väittelyä"

Vanhempien mielestä luokkahuoneet toimivat opetuskäytössä ongelmitta. Heidän selvityksen mukaan Porolahden koulu ei myöskään riittäisi koko Roihuvuoren lapsille. Vapaana on vain noin sata paikkaa, kertoo Annakaisa Partanen.

- Roihuvuoren ala-astetta käy 180 roihuvuorelaista lasta. Se tarkoittaa, että melkein sata lasta jää ilman koulupaikkaa.

Arvokkaan rakennuksen purkaminen ei luultavasti onnistuisi, vaikka korjaushanke kaatuisi jälleen kerran. Rakennuksen varalle ole muita suunnitelmia.

Asukasaktiivi ja tulevan alakoululaisen vanhempi Jussi Lahti pelkää, että päättäjien päätökset perustuvat liiaksi mielipiteisiin.

- Ei pitäisi käydä juupas-eipäs -väittelyä siitä, onko tämä ruma tai kaunis koulu. Ainoa auktoriteetti, joka voi lausua esteettisistä arvoista, on kaupunginmuseo. Se on jo sanonut, että tätä ei missään tapauksessa saa purkaa, Lahti sanoo.

Roihuvuorelaisia turhauttaa, että päätöstä koulusta on jahkailtu. Lapset voivat joutua opiskelemaan parakeissa pitkään.

Vanhemmat kuulevat päättäjiä tänään torstaina järjestämässään asukasillassa, mutta muutoin vuorovaikutus erityisesti viranomaisten kanssa on ollut hankalaa.

- Jos demokratiapilottia vedetään kaupungissa samaan aikaan, niin tämä on irvokas esimerkki siitä. Roihuvuoriseura on jättänyt koulun puolesta jo kaksi kertaa aiemminkin lausunnot, Partanen sanoo.

Asia etenee kiinteistölautakunnasta kaupunginhallituksen ja -valtuuston käsittelyyn. Lopullinen ratkaisu saataneen ennen kesää.

Lue seuraavaksi