Robinin jalat pysyvät maassa, vaikka maine kiirii jo maailmalla

Kanadalaisen Justin Bieberin keikkojen yhteydessä esiintyminen on nostanut suomalaisen Robinin nimen jo kymmenien tuhansien fanien huulille Suomen rajojen ulkopuolella. Managerin mukaan etukenoa ei maailmanvalloituksen suhteen vielä ole.

viihde
Robin palkitaan Emma-gaalassa.
Yle

Turkulainen teinisensaatio Robin astelee eriparitossuillaan kohti maailmanmainetta. Suurimmat harppaukset laulaja teki huhtikuun puolivälissä, jolloin hän esiintyi lämmittelijänä maailman ehkä tunnetuimman nuoren artistin, kanadalaisen Justin Bieberin, Norjan keikoilla. Perjantaina Robin-Bieber –yhteistyö jatkuu Helsingissä.

Robin osoitti Norjassa, ettei hän jää Bieberin varjoon. Paikoin jopa liikenne jouduttiin pysäyttämään, kun norjalaisteinit ryntäsivät Robinin kimppuun nimikirjoituksia anelemaan. Oslon konserttien yhteydessä Robinin ja Bieberin aikataulut menivät ristiin, eivätkä he ehtineet tavata, mutta tänään parivaljakko päässee kättelemään.

- Suunnitelmissa on järjestää kahden teinitähden tapaaminen tänään illalla. Oslossa aikataulut eivät sopineet yksiin, kertoo Robinin manageri Hannu Sormunen.

Netistä näkyville

Justin Bieberin ja Robinin taival musiikkimarkkinoille on ollut hyvin samankaltainen. Internet ja sosiaalinen media olivat avainasemassa.

- Robin on tietyllä tapaa jopa ylittänyt Justin Bieberin menestyksen sosiaalisessa mediassa. Robinin oman uran alku tapahtui siten, että yleisö otti hänet omakseen heti ensimmäisestä Youtube-musiikkivideosta. Bieberin kohdallahan tapahtui niin, että hänen managerinsa löysi hänet Youtubesta, ja lähti rakentamaan uraa Bieberille, Sormunen kertoo.

Etukenoa ei ole

Robinin keikat Norjassa olivat poikkeuksellisia.

- Oslon keikat tulivat Robinille todella lyhyellä varoitusajalla, eikä meillä ollut juurikaan aikaa valmistautua niihin. Sen takia Oslossa laulettiin kolme keikkaa osittain suomeksi ja osin englanniksi, kertaa Sormunen.

Minkäänlaista etukenoa ei ole maailmanvalloituksen suhteen.

Hannu Sormunen

Vaikka yleisö ei kaikkien kappaleiden sanoja ymmärtänytkään, ei se tunnelmaa laskenut.

- Vastaanotto oli kyllä niin mielettömän hyvä, että se rohkaisi kyllä pohtimaan tätä Suomesta ulospäin suuntautumista, mutta jalat ovat vahvasti maan pinnalla. Minkäänlaista etukenoa ei ole maailmanvalloituksen suhteen. Teemme pohjatyötä ja katsotaan sitten, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

- Kyllä tähtäin on edelleen vahvasti Suomessa.

Pienillä lavoillakin rokataan

Vaikka suuret keikkalavat alkavat Robinille jo olla tuttuja, tekee hän keikkoja edelleen pienillä paikkakunnillakin. Lietohallin ensi sunnuntainen keikka on loppuunmyyty.

Pidämme toukokuun vapaana ja kesäkuussa taas jatketaan.

Hannu Sormunen

- Se on sikäli merkittävä keikka, että se on kevään viimeinen. Pidämme toukokuun vapaana ja kesäkuussa taas jatketaan. Sunnuntaiksi on luvassa yllätyksiä, joita varsinaissuomalaiset eivät vielä ole nähneet. En kerro tästä sen enempää, mutta energinen koko perheelle sopiva keikka on varmasti luvassa, Sormunen toteaa.

Robinin viikonloppu-urakka alkaa perjantaina Helsingin Kaisaniemessä YleX:n ja Universal Musicin järjestämässä tapahtumassa. Laulamisen lisäksi artisti vastaanottaa tunnustuksia levymyynnistään. Esimerkiksi Robinin keikka-dvd on myynyt tuplaplatinan edestä.