Kielletty stevia kummittelee yhä tuotenimissä

Stevia-termiä käytetään yhä väärin markkinoinnissa. Moni valmistaja ja jälleenmyyjä ilmoittaa myyvänsä stevia-jauhetta tai makeuttaneensa tuotteensa stevialla. Stevia-kasvin markkinointi elintarvikkeena on kuitenkin kielletty ja tuote on itse asiassa makeutettu sallitulla stevioliglykosidilla. Markkinointivirheen lisäksi silloin tällöin myyntiin päätyy yhä myös kiellettyä steviaa vaikkapa jauhettuna.

Kotimaa
Steviaa löytyy eri muodoissa kauppojen hyllyistä.
Steviaa löytyy eri muodoissa kauppojen hyllyistä.Sari Toivonen / Yle

Viimeksi tällainen tuote vedettiin myynnistä perjantaina. Ylivieskalainen Olivian Natural ilmoitti vetäneensä Stevia-nimisen tuotteensa pois myynnistä, koska se katsotaan EU:ssa kielletyksi uuselintarvikkeeksi. Jauhemuodossa oleva tuote on ollut myynnissä yrityksen nettikaupassa.

Ylitarkastaja Sanna Viljakainen Evirasta kertoo, että takaisinvetoja tapahtui enemmän ennen kuin stevioliglykosidit sallittiin makeutusaineena noin puolitoista vuotta sitten. Nyttemmin erehdyksiä sattuu harvemmin. Sen sijaan yleisempää on kuluttajaa harhaanjohtava, kielletty markkinointi: makeutusainetta myydään steviajauheen nimellä.

Stevialla ei ole elintarvikkeen statusta

Stevia rebaudiana -kasvi on uuselintarvike, jolle ei ole myönnetty uuselintarvikeasetuksen mukaista lupaa EU:ssa. Kasvia tai vaikkapa sen kuivattuja lehtiä ei saa myydä tai markkinoida elintarvikkeena. Steviakasvin lehtiuutteesta valmistettujen stevioliglykosidien käyttö taas sallittu makeutusaineena. Tuotteet on siis makeutettu stevioliglykosidilla, ei stevialla.

– Kyse on samasta kuin jos sanottaisiin tuotteen olevan makeutettu sokeriruo'olla vaikka se on makeutettu sokerilla - mikäli siis sokeriruoko olisi kielletty, havainnollistaa Viljakainen.

Vaikka markkinointia koetetaankin saada oikeille urille, kyse on kuitenkin Viljakaisen mukaan pienemmästä pahasta: itse stevioliglykosidin koostumuksessa ei ole ongelmia.