Jari Tervo: Vasemmiston juoksuhauta

Vappumarssi tuo mieleen Yhdysvaltain syvän etelän, kirjoittaa Jari Tervo blogissaan.

Yle Blogit
Jari Tervo
Jari TervoLassi Seppälä / Yle

Menneinä vuosikymmeninä poliisin tehtävä vappuna oli aliarvioida vappumarssijoitten määrä. Itse marssijat tietysti yliarvioivat sen.

Nyt kummallekin osapuolelle asia on aivan sama.

Vappumarssi tuo mieleen Yhdysvaltain syvän etelän.

Joka kaupungissa intoilee joukko yli sataviisikymmentä vuotta sitten soditun sisällissodan faneja. He pukeutuvat uusvanhoihin univormuihin ja leikkivät kuuluisia taisteluja.

Touhu on vaaratonta ja liikuttavaa. Puuhailijoitten keski-ikä on korkea.

Ammoisille vuosikymmenille kuuluu myös yhteiskunnallisessa keskustelussa käytetty sanapari "laillinen yhteiskuntajärjestys". Termi yhdisti suomalaista porvaristoa vasemmiston nousun vuosina, erityisesti 1960-luvulla.

Suomi oli vasemmiston mielestä siis parhaimmillaan, kun Neuvostoliitto vielä eli.

Laillista yhteiskuntajärjestystä rapautti porvarin mukaan kaikki paitsi virrenveisuu: vapaa seksi, abortit, ehkäisyvälineet, minihameet, pitkät tukat, keskiolut, rock, sosialismi, peruskoulu.

Tuo litania on tullut lihaksi jo ajat sitten, jopa sosialismia myöten. Se kukoistaa Kuubassa ja Pohjois-Koreassa. Siellä on mitattu maailman pienimmät tuloerot. Asia palaa mieleeni aina, kun tuloerojen kasvamisesta kolmen kuukauden välein julkisuudessa huolestutaan.

"Laillisen yhteiskuntajärjestyksen" kannattajat sijoittivat onnen ajan menneisyyteen. Tarkkaa vuotta ei koskaan paljastettu, mutta Paasikivi toimi joka tapauksessa silloin presidenttinä.

"Laillinen yhteiskuntajärjestys" on nyt korvattu "hyvinvointivaltiolla". Sana on vasemmiston mantra. Se pitää sisällään kaiken, jonka vasemmisto katsoo saavuttaneensa viime vuosisadalla.

Vasemmisto jakautui ennen kumouksellisiin ja reformisteihin. Edelliset halusivat romuttaa yhteiskuntajärjestyksen, jälkimmäiset uudistella sitä hiljalleen. Kummatkin lahkot ovat nykyvasemmistossa näivettyneet.

Vasemmisto taistelee menneisyyden puolesta. Se on konservatiivinen voima. Ennen oli niin hyvin.

Suomalaisen vasemmiston tila vappuna 2013 tuo mieleen vänrikki Hiroo Onodan.

Vasemmisto sijoittaa kulta-ajan kulttuuriväkeä myöten 1980-luvulle,ennen 1990-luvun lamavuosia. Varsinaista tähtihetkeä vasemmisto ei ole määritellyt. Varmasti historia huipentui kuitenkin ennen kokoomuslaisen Harri Holkerin pääministerikautta 1987-1991.

Suomi oli vasemmiston mielestä siis parhaimmillaan, kun Neuvostoliitto vielä eli.

Suomen konservatiivisimmat puolueet ovat kristillisdemokraatit, perussuomalaiset, vasemmistoliitto, demarit. Tässä järjestyksessä. Ne kaikki kaipaavat menneisyyteen, mutta eri menneisyyteen.

Demarit saavuttivat Paavo Lipposen johdolla vuoden 1995 eduskuntavaaleissa suurvoiton, yli 28 prosentin kannatuksen. Nyt demareitten ja vasemmistoliiton yhteiskannatus jää tuon alle.

Romahdus on dramaattinen. Sitä alleviivaa yleiseurooppalainen talouden alamäki. Se tavallisesti nostaa vasemmiston kannatusta. Lampi olisi siis antavainen, mutta onki vain ei ole ottavainen. Näin ääntenkalastuksen kannalta.

Suomalaisen vasemmiston tila vappuna 2013 tuo mieleen vänrikki Hiroo Onodan. Kun Japani antautui, hän jäi taistelemaan.

Onoda piti Filippiinien viidakkoon pudotettuja, antautumisesta kertovia lentolehtisiä väärennöksinä. Hän lopetti toisen maailmansodan sotimisen vasta maaliskuussa 1974. Silloin hänen sodanaikainen majurinsa käski hänen laskea aseensa.

Suomalainen vasemmisto marssii omassa juoksuhaudassaan odottaen malttamattomana viestejä uusista, suurenmoisista voitoista. Niitä ei vain kuulu.

Jari Tervo
Kirjoittaja on helsinkiläinen kirjailija