Koe uusi yle.fi

Olympiakomitea luopuu kiistellystä magneettiterapiasta

Suomen olympiaurheilijat joutuvat jatkossa palautumaan suorituksistaan ilman sähkömagneettiseen säteilyyn perustuvaa verisuoniterapiaa. Olympiakomitea on päättänyt lopettaa yhteistyön terapialaitteita valmistavan Bemer-yhtiön kanssa. Ajankohtaisen kakkosen haastattelemien tutkijoiden mukaan Bemer on uskomushoitoa.

urheilu
Bemer-laitteen näyttöruutu.
Bemer-verisuoniterapialaitteita oli suomalaisurheilijoiden käytössä viime kesänä Lontoon olympialaisissa.Yle

Suomen Olympiakomitea hankki Bemer-verisuoniterapialaitteita urheilijoiden käyttöön Lontoon olympiakisoihin viime kesänä. Vastineeksi Bemer-yhtiö sai oikeuden käyttää olympiarenkaita markkinoinnissaan.

Yhteistyötä on kummasteltu, sillä kriitikoiden mukaan Bemer-verisuoniterapia on huuhaa-hoitoa.

Bemerin luvataan tehostavan verenkiertoa kehon pienimmissä verisuonissa ja auttavan näin mitä moninaisimpiin vaivoihin. Urheilijoiden kannalta kiinnostavimpia ovat lupaukset suorituskyvyn paranemisesta ja palautumisen nopeutumisesta.

Olympiakomitea harkitsi pitkään Bemer-yhteistyön jatkamista myös ensi talven Sotshin olympiakisoissa. Nyt yhteistyö on kuitenkin päätetty lopettaa.

- On käynyt ilmi, että Bemerin käyttö oli Lontoossa vähäistä eikä laitteille ole enää tarvetta, kertoo Olympiakomitean markkinointi- ja viestintäpäällikkö Jari Elo.

Tutkijat lyttäävät

Bemer-yhteistyön lopettamisesta päätettiin sen jälkeen, kun Olympiakomiteassa oli tutustuttu kolmen suomalaistutkijan Bemeristä kirjoittamaan tuoreeseen, vielä virallisesti julkaisemattomaan artikkeliin.

Aalto-yliopiston fysiikan professori Tapio Ala-Nissilä, Itä-Suomen yliopiston terveyssosiologian professori Markku Myllykangas ja Itä-Suomen yliopiston lääketieteen dosentti Veijo Saano selvittivät Bemerin toimintaperiaatteen perusteellisesti ja kävivät läpi lähes 50 tieteellistä julkaisua, joihin laitteen markkinoinnissa vedotaan.

Suomalaisutkijoiden mukaan laitteen teho on niin pieni, ettei sillä voi olla mitään vaikutusta ihmiseen. Bemeristä tehdyt tutkimukset saavat kolmikolta niin ikään tyrmäyksen.

- Niistä ei löydy minkäänlaista tukea laitteen toiminnalle, pikemminkin päinvastoin. Nämä julkaisut eivät arvioidemme mukaan täytä tieteellisten julkaisuiden kriteerejä, eikä niitä ole saatu läpi arvostetuissa tieteellisissä lehdissä, Tapio Ala-Nissilä sanoo.

Bemer-yhtymän mukaan yli 3000 euroa maksavan laitteen vaikutus ei perustu signaalin tehoon vaan sen älykkyyteen. Tapio Ala-Nissilä on eri mieltä.

- Analysoin tämän signaalin heidän antamien tietojensa perusteella. Kuka tahansa sähköteekkari täällä Aalto-yliopistossa pystyisi rakentamaan vastaavan laitteen muutaman kymmenen euron komponenteilla, Ala-Nissilä tuhahtaa.

Kehittäjä: asioita ymmärretty väärin

Bemer-laitteen kehittäjän, saksalaisen lääketieteen tohtorin Rainer Kloppin mukaan Ala-Nissilä kumppaneineen ei ole ymmärtänyt laitteen toimintaperiaatetta.

- Suomalaistutkijat lähestyvät asiaa oman tieteenalansa näkökulmasta. On kuitenkin eri asia tutkia reaktioita koeputkessa ja luonnossa. Ihmisruumiissa saadaan aikaan reaktioita hyvin pienillä energiamäärillä, Klopp kertoo.

Laitteen vaikutuksista julkaistaan Kloppin mukaan lisää tutkimuksia lähikuukausien aikana.

Bemer-laitetta myydään ympäri maailmaa ainoastaan verkostomarkkinoinnilla. Kloppin mukaan laitetta ei saisi markkinoida liian suurilla lupauksilla.

- Bemer ei suoranaisesti paranna sairauksia, vaan on täydentävä hoitomuoto. Tämä on tehtävä selväksi, Klopp painottaa.

Tapio Ala-Nissilän, Markku Myllykankaan ja Veijo Saanon mukaan Bemer-laitteella voi olla ainoastaan lumevaikutuksia.

- Onhan meillä paljon erilaisia itsehoitoja, jotka parantavat ihmisten henkistä hyvinvointia ja vaikuttavat sitä kautta myös fyysiseen hyvinvointiin. Mutta silloin kun myydään tuhansien eurojen arvoista laitetta, joka ei toimi kuten luvataan, on kuluttajan kannalta kyseessä huijaus, Ala-Nissilä sanoo.

Aiheesta lisää Ajankohtaisessa kakkosessa tiistaina klo 21.00 TV2:ssa.