Manta peseytyi ja sai lakin vapun kunniaksi

Virallinen vapun vietto on alkanut kuuden aikaan tehdyllä Havis Amanda-patsaan pesulla ja lakituksella. Perinteistä vapputapahtumaa oli poliisin arvion mukaan tullut seuraamaan Helsingin keskustaan jopa 30 000 ihmistä.

Kotimaa
Vappuaaton viettoa Helsingissä 30. huhtikuuta.
Havis Amanda -patsaan lakitusta seurasi poliisin arvion mukaan jopa 30 000 ihmistä.

Vapun vietto on alkanut kuuden aikaan tehdyllä Mantan pesulla ja lakituksella. Tänä vuonna Havis Amanda-patsaan pesusta ja lakituksesta huolehtivat ruotsinkielisen kauppakorkeakoulun "Hankenin" ylioppilaskunnan jäsenet.

Helsingin poliisin mukaan patsaan läheisyyteen Esplanadin puistoon ja Kauppatorille oli saapunut noin 30 000 tuhatta ihmistä seuraamaan Mantan lakitusta.

Myös muualla Suomessa vappua on juhlittu lakituksin. Turussa, Oulussa, Jyväskylässä ja Lappeenrannassa lakitettiin patsaita. Lisäksi ylioppilaslakin saivat patsaat Rovaniemellä, Tampereella ja Vaasassa.