Arla: Aflatoksiinimaitoa ei tule Suomeen

Syöpää aiheuttavan aineen joutuminen maitoon on aiheuttanut kohun Ruotsissa.

Kotimaa
Ihmisiä ruokakaupassa.
Yle

Meijerialayritys Arlan mukaan aflatoksiinia sisältävää maitoa ei tuoda Suomeen.

Ruotsissa kohun aiheuttanutta maitoa on kuitenkin saattanut kulkeutua Suomeen aiemmissa tuontierissä.

Aflatoksiini on karsinogeeni, joka aiheuttaa syöpää.

Yhtiön viestintäjohtaja Outi Fagerlund kertoo, että mahdolliset aflatoksiinimäärät ovat joka tapauksessa olleet EU:n asettamia raja-arvoja pienempiä.

- Raja on 50 nanogrammaa per litra, ja määrä on ollut huomattavasti sen alle, Fagerlund sanoo.

Määrät eivät ole Fagerlundin mukaan olleet terveydelle haitallisia.

Aflatoksiinin joutuminen rehuun Ruotsissa johtuu Fagerlundin mukaan siitä, että sitä käyttänyt tuottaja ei ollut testannut rehua aineen osalta. Tämän pitäisi olla yleinen käytäntö. Rehussa oli pakistanilaista riisiä, jossa aflatoksiinia oli.