Muotia sahanpuruista ja ruohosta

Aalto-yliopistosta joulun alla valmistunut muotisuunnittelija Satu Maaranen on kehittänyt omalaatuisen tyylin, jossa kankaita päällystetään luonnosta löytyvillä materiaaleilla.

Kotimaa
Satu Maaranen ja Pirjo Hirvonen
Satu Maaranen ja Pirjo HirvonenYle
Mallit esittelevät Satu Maarasen suunnittelemia vaatteita Aamu-tv:n studiossa.
Satu Maaranen voitti merkittävän muotipalkinnon Ranskassa. Sama palkinto tuli Suomeen myös viime vuonna ja silloin lähiosoite oli sama: Aalto-yliopisto.

Aalto-yliopistosta joulun alla valmistunut muotisuunnittelija Satu Maaranen voitti huhtikuun viimeisenä sunnuntaina erittäin arvostetun, Ranskassa järjestetyn Hyères Fashion Festival -kilpailun.

Palkinnon julkistamisen jälkeen muotisuunnittelijan elämä on ollut aikamoista pyöritystä.

Luovuus on vain ruokkinut lisää luovuutta.

Pirjo Hirvonen

- Maanantai-aamuna puhelin alkoi soida 20 minuutin välein, haastatteluita ja muita yhteydenottoja. Sähköposti on kuormittunut niin, että siellä oli 150 yhteydenottoa, Ylen Aamu-tv:ssä vieraillut Satu Maaranen kuvailee nauraen.

Suomalainen muotisuunnittelu nousee

Myös viime vuonna saman kilpailun voitto tuli Suomeen. Menestyminen ei hämmästytä Aalto-yliopiston muotoilulaitoksen johtajaa Pirjo Hirvosta.

Pinnoitan kankaita sahanpurulla, hiekalla ja kuivatulla ruoholla.

Satu Maaranen

- Meillä on ollut hirveän voimakas noususuhdanne. Eli luovuus on vain ruokkinut lisää luovuutta.

Hirvonen kehuu sekä Aalto-yliopiston opiskelijoita että opettajia lahjakkuudesta ja intohimosta muotia kohtaan.

- Suuria lahjakkuuksia, jotka ovat valmiita antamaan oman panoksensa. Toivoisin, että myös suomalaista kilpailukykyä pystyttäisiin viemään näillä lahjakkuuksilla eteenpäin.

Kankaat ja luonto yhdistyvät

Satu Maarasen voittomallisto on värikäs, leikkisä ja yllättävä. Asuja yhdistää maisemateema.

Pestä ei voi, mutta kuitenkin huoltaa.

Satu Maaranen

- Kankaiden kaikki kuosilliset osat ovat käsinmaalattuja. Olen myös pinnoittanut silkkiä, puuvillaa ja viskoosia esimerkiksi sahanpurulla, hiekalla ja kuivatulla ruoholla, Maaranen kertoo.

- Esimerkiksi yksi asukokonaisuus liukuu mudanruskeasta ruohonvihreään, ja vihreät alueet on osin pinnoitettu ruoholla ja osin digiprintattu sitä samaa ruohostruktuuria, Maaranen valottaa voittoisaa tekniikkaansa.

Voittomallisto on selkeä ja rohkea

Suomalaisuus näkyy asukokoelmassa monin tavoin.

- Se on hyvin selkeä ja vahva kokonaisnäkemykseltään. Se poikkesi mielestäni muista kilpailukokonaisuuksista juuri sillä, ettei siellä pienillä asioilla piperrelty. Myös valtava rohkeus on minun mielestäni valtavan suomalaista, pohtii Pirjo Hirvonen.

Arkikäyttöön palkituista muotiluomuksista ei ole.

- Näitä voi silittää ja höyryttää. Pestä ei voi, mutta kuitenkin huoltaa, sanoo Satu Maaranen.