Teini aiheutti uhkauksellaan suuronnettomuushälytyksen

Orimattilalaisen pojan nettiin kirjoittama "sisäpiirin vitsi" aiheutti kiireisen poliisioperaation viime marraskuussa.

Kotimaa

Kuopion hätäkeskus sai viime marraskuussa hieman keskiyön jälkeen ilmoituksen, jossa soittaja kertoi netissä näkemästään uhkauksesta.

Viesti muistutti koulu-uhkaajien tekemiä nettijulistuksia ja aiheutti laajat poliisi- ja pelastustoimet. Poliisi varautui siihen, ettei kyse ole mahdollisesta kouluampimisesta tai vastaavasta aseella toteutetusta suuronnettomuudesta.

Tekstissä puhuttiin muun muassa kuolemasta, kun uhkaaja jakaa oikeutta aseineen ja kannustaa muita "sorrettuja".

Poliisi selvitti nopeasti mistä netin IP-osoitteesta viesti oli peräisin. Poliisi teki kotietsinnän ja 16-vuotias poika haettiin työharjoittelupaikasta kuulusteluun.

Samalla selvisi, että osoitteessa on myös aseita. Aseet olivat perheen toiselle henkilölle ja luvallisia. Pojalla ei ollut mitään tekemistä niiden kanssa.

Teinin "sisäpiirin vitsiksi" luonnehtima temppu käsiteltiin Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa rikosnimikkeellä perätön vaarailmoitus. Tekoa pidettiin nuoren harkisemattomana menettelynä. Oikeus määräsi teinille 20 päiväsakkoa, joka tekee 120 euroa.