1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Homekoulu päätyy tiilimurskaksi

Kaivinkone ryskää Kaustisen koulumäellä purkutuomion saaneen yläkoulun nurkalla. Sama kohtalo uhkaa homekouluja eri puolilla maata. Purkuyhtiön tilauskirja on täynnä syksyyn saakka. - Keskeisin syy tämän rakennuksen sisäilmaongelmiin on ilmastointi, projektipäällikkö Timo Ryyppö selittää tilannetta purkutyömaalla.

Kotimaan uutiset
Kuvassa kaivinkone purkaa rakennusta

Ryypön mukaan 60-luvulla rakennettu koulu joudutaan purkamaan, koska kellarin vesieristys petti ja peruskorjauksessa asennettu ilmastointi veti rakenteisiin pesiytyneet epäpuhtaudet sisäilmaan.

Lisää homehuolia

Kaustisella kosteusvaurioita on ehkä poikkeuksellisen monessa rakennuksessa. Yläkoulun lisäksi purkutuomiota odottaa tyhjillään oleva terveysasema. Päiväkoti on väliaikaistiloissa uudehkon päiväkotirakennuksen homevaurioiden takia. Yläkoulun naapurissa sijaitsevan alakoulun kiinteistöä tutkitaan parhaillaan. Toistaiseksi mitään hälyttävää ei ole löytynyt, torstaina otettujen näytteiden tulokset valmistuvat vasta muutaman viikon kuluttua.

Valmistumisvuonna vuoden puurakennukseksi valittu Kaustisen Kansantaiteenkeskus kärsii myös kosteusongelmista. Kunnossapidon laiminlyöntien ohella rakennuksen suunnitteluratkaisuihin liittyneet riskit realisoituivat. Räystäätön tasakatto ei kestänyt.

Kaustisella uuden koulun suunnittelu on hyvässä vauhdissa. Urakoitsijan hakuun pitäisi päästä toukokuun puolen välin jälkeen. Rakentamiseen kunta on varautunut käyttämään yli viisi miljoonaa euroa.

Kunnan homeremonttien ylimääräiset kustannukset lankeavat veronmaksajien maksettavaksi. Säästöt näkyvät jo koulussa. Opetusryhmiä suurennetaan. Esimerkiksi kahdessa opetusryhmässä nyt opiskelevat kolmasluokkalaiset yhdistetään yhdeksi yli 30 oppilaan ryhmäksi ensi vuonna.

Purkutyöhön myös Kokkolassa

Kaustinen ei ole yksin ongelmineen. Kokkolassa etsitään parhaillaan purkajaa suurelle, viiden tuhannen neliön Torkinmäen koululle. Purkubuumista todistaa myös Kaustisella purkutyötä hoitavan yrittäjän murskauskoneen kuljettaja Joni Alatalo.

Töitä riittää, kalenteri on täynnä syksyyn asti. Kesän kohteet ovat pääosin kouluja eri puolilla maata.

Purkukoneen kuljettaja Joni Alatalo.

-Töitä riittää, kalenteri on täynnä syksyyn asti, sanoo Joni Alatalo. Kesän kohteet ovat pääosin kouluja eri puolilla maata.

Homeesta 400 miljoonan vuosilasku

Eduskunnan tarkastusvaliokunta ilmaisi torstaina huolensa rakennusten heikon sisäilman aiheuttamista terveyshaitoista. Valtio ei ole saanut tilanteeseen parannusta yrityksistä huolimatta. Koko maan kosteusvauriorakennusten korjaaminen maksaisi 1,4 miljardia euroa. Homeen ja kosteusvaurioiden aiheuttamat terveyshaitat maksavat yhteiskunnalle vuodessa 400 miljoonaa euroa.

Eduskunnan tilaaman tutkimuksen mukaan syitä homeongelmiin on monia, muun muassa puutteet työmaa-aikaisessa rakenteiden suojauksessa, suoranaiset rakennusvirheet, kunnossapidon laiminlyönnit ja riskejä sisältävät suunnitteluratkaisut.

Lue seuraavaksi