Tuulihaukka valtaa taas Uudenmaan taivaat

Joitakin vuosia sitten tuulihaukka oli lähes kadonnut Itä-Uudeltamaalta. Nyt kanta on saatu taas kasvuun - lintuharrastajien aktiivisella puuttumisella.

linnut
Lentokykyiset poikaset tuulihaukan pöntössä. Kolme kappaletta, yksi istuu reunalla
Monille koiranulkoiluttajille pöntöstä kurkistelevat poikaset ovat tuttu näky. Sisaruksista osa on katolla.Mika Tiitinen

Tekopesien rakentaminen pelasti lintuhaukan.

Vielä vuonna 2006 Porvoon lintuharrastajat olivat huolissaan tuulihaukan kohtalosta. Linnun oletettiin jo lähes kokonaan kadonneen.

Harrastajat ryhtyivät toimeen ja muutaman aktiivisen vuoden jälkeen tuulihaukkoja arvioidaan nyt olevan Uudellamaalla jo 250. Kanta on hyvinvoiva ja kasvava.

Porvoolainen lintuharrastaja Tiina Mäkelä kertoo, että tekopesien rakentaminen pelasti lintuhaukan.

- Tuulihaukka pesii luonnossa vanhoissa variksen pesissä, jotka ovat puoliavoimia pesiä. Ihmisen tekemä pesä muistuttaa kenkälaatikkoa, joka on toiselta sivulta auki. Juuri näitä pesiä rakentamalla lintuhaukat saatiin Uudellemaalle palaamaan.

Kantaa seurataan rengastuksilla

Tekopesiä on rakennettu Itä-Uudellemaalle aktiivisesti vuoden 2006 jälkeen. Tärkeässä roolissa on tuulihaukan poikasten rengastus, jotta lintuja voidaan seurata. Tiina Mäkelän mukaan vuosi 2012 oli tärkeä rengastusvuosi.

- Viime vuonna rengastimme aktiivisesti poikasia ja pesiviä pareja, jotta pystymme seuraamaan kannan kehitystä.

Tuulihaukka on pieni, jalo haukka, joka on maanviljelijöille hyödyllinen. Kesäkauden aikana tuulihaukan pääasiallista ravintoa ovat myyrät.