Koe uusi yle.fi

Vankeutta Liperin Uutisten julkaisijalle

Liperin uutisten julkaisija Urpo Airaksinen on tuomittu Pohjois-Karjalan käräjäoikeudessa puolen vuoden ehdolliseen vankeuteen törkeistä kunnianloukkauksista. Lisäksi hänet on määrätty maksamaan vahingonkorvauksia ja oikeudenkäyntikuluja yhteensä yli 100 000 euroa kahdeksalle ihmiselle. Airaksinen on ilmoittanut valittavansa tuomiosta hovioikeuteen.

kunnianloukkaus
Liperin uutiset -julkaisun etusivu.
Liperin uutiset -julkaisun etusivu vuodelta 2013.

Nettijulkaisu Liperin Uutisten julkaisija Urpo Airaksinen on tuomittu yhteensä kahdeksasta törkeästä kunnainloukkauksesta puoleksi vuodeksi vankeuteen. Rangaistus on ehdollinen. Lisäksi hänet tuomittiin maksamaan vahingonkorvauksia 54 000 euroa ja oikeudenkäyntikuluja noin 50 000 tuhatta euroa. Rangaistusta törkeästä kunnianloukkauksesta kirjoittajalle vaativat syyttäjän lisäksi kunnanjohtaja Hannele Mikkanen ja valtuuston puheenjohtaja, kansanedustaja Eero Reijonen (kesk.). Vaatimukseen yhtyivät myös kunnankamreeri, sivistysjohtaja, varhaiskasvatuksen johtaja sekä sivistyslautakunnan puheenjohtaja.

Entinen kunnan tarkastuslautakunnan varajäsen on nettisivullaan kirjoittanut arvioitaan kunnan virkamiesten ja luottamusmiesten toiminnasta. Nykyisin henkilö on kunnanvaltuuston varajäsen.

Oikeus ei suostunut vaatimukseen Airaksisen ylläpitämien nettisivujen sulkemisesta.

KORJATTU: Törkeästä kunnianloukkauksesta kirjoittajaa syyttävät kunnanjohtaja Hannele Mikkanen ja valtuuston puheenjohtaja, kansanedustaja Eero Reijonen (kesk.). Myös kunnankamreeri, sivistysjohtaja, varhaiskasvatuksen johtaja sekä sivistyslautakunnan puheenjohtaja syyttävät kirjoittajaa törkeästä kunnianloukkauksesta.

MUOTOON: Rangaistusta törkeästä kunnianloukkauksesta kirjoittajalle vaativat syyttäjän lisäksi kunnanjohtaja Hannele Mikkanen ja valtuuston puheenjohtaja, kansanedustaja Eero Reijonen (kesk.). Vaatimukseen yhtyivät myös kunnankamreeri, sivistysjohtaja, varhaiskasvatuksen johtaja sekä sivistyslautakunnan puheenjohtaja. 3.5.2013 klo 14.15

KORJATTU: vahingonkorvauksia 18 000 euroa ja oikeudenkäyntikuluja noin 40 000 MUOTOON: vahingonkorvauksia 54 000 euroa ja oikeudenkäyntikuluja noin 50 000 3.5.2013 klo 15.15