Katalogikoti persoonaton ja kallis showroom? "Väriä elämään"

Tekstiilitaiteilija Ihva Aulaa kummastuttaa into sisustaa niin, että kaikki vaihdetaan kerralla uuteen ja persoonattomaan. Aula haastaa suomalaisia nykyistä rohkeampaan värien käyttöön sisustamisessa, rakentamisessa ja pukeutumisessa.

kulttuuri
Tekstiilitaiteilija Ihva Aula.
Kuvaus ja editointi: Heikki Haapalainen / Yle

Tekstiilitaiteilija Ihva Aula on pyhittänyt elämänsä väreille. Kuvaamataidon- ja käsityönopettajan koulutuksen käynyt Aula asuu Joensuun Penttilässä vanhassa puutalossa, joka on aikoinaan toiminut makkaratehtaana.

Ihva Aulan koti on täynnä taidetta ja kauniita esineitä, jotka kylpevät keväisessä auringonvalossa. Kylpemisestä puheen ollen, kylpyhuonekin on värien ilotulitusta.

- Varsinkin talvisaikaan, kun ei ole valoa ja aurinkoa, niin värit korvaavat sen.

Varsinkin talvisaikaan, kun ei ole valoa ja aurinkoa, niin värit korvaavat sen.

Ihva Aula

Äärivarovaisesti väreihin suhtautuvat suomalaiset taivastelevat herkästi taiteilijan räiskyvää maailmaa. Teokset koetaan lasten jutuksi, vaikka esimerkiksi Intiassa, Meksikossa ja Afrikassa värit ovat ihmisten arkipäivää. Myös muissa Pohjoismaissa esimerkiksi värikkäät rakennukset ovat tavallisia - toisin kuin Suomessa. Meillä Suomessa väriläiskät keskittyvät lähinnä nuorison vaatetukseen tai kansan syvien rivien tuulipukuihin.

Tekstiilitaiteilija Ihva Aula on törmännyt erikoisiinkin tilanteisiin ihmisten nähdessä hänen teoksiaan.

- "Onpa värikästä!" Mutta samalla voin katsoa, että tämä värien päivittelijä voi olla itse pukeutunut oranssiin tuulipukuun ja turkooseihin tossuihin. Mielessäni ajattelen, että mulla ei ole mitään niin värikästä kuin sulla ylläsi, naurahtaa Aula talonsa yläkerrassa avonaisen ikkunan äärellä.

Lapsi ei tunnista omaa kotioveaan

Suomessakin on innostuttu viime vuosina trendikkäästä sisustamisesta ja pihojen laittamisesta. Tavallista kuitenkin on, että ratkaisut etsitään valmiista katalogeista tai sitten käytetään varovaistakin varovaisempaa sisustussuunnittelijaa kovalla rahalla.

- Oma koti rakentuu vuosien kuluessa. Voihan sinne jotakin uutta hankkia sekaan, mutta en mä sellaista kokonaisvaihtoa eli kodin tyhjennystä voi ymmärtää. Ei se ole sitten enää minun kotini, vaan se on sen sisustajan koti.

Uusilta asuinalueilta värien ystävä haluaisi persoonallisempaa otetta.

- Mun mielestä monet talot näyttävät siltä, että löytävätköhän lapset omaa kotioveaan, kun ne on niin samanlaisia kaikki talot, ihmettelee tekstiilitaiteilija Ihva Aula ja katsoo ulos.