Helsinkiin rakentuu kaivatun kokoinen keikkapaikka

Elävän Musiikin Yhdistyksen ELMUn uusi toimitila valmistuu Hietalahdessa sijaitsevaan Konepajahalliin vuonna 2016. Uuteen musiikki- ja kulttuuritaloon tulee 3 000 henkeä vetävä sali, jollaista Suomeen on kaivattu jo pitkään.

kulttuuri
Havainnekuva Konepajan tulevasta salista.
Havainnekuva Konepajan tulevasta salista.Elmu
Havainnekuva Konepajan tulevasta salista.

Elävän Musiikin Yhdistyksen ELMUn nykyinen toimitila on keikoistaankin tunnettu Nosturi. Viime viikolla yhdistys sai avaimet uusiin tiloihin eli vieressä sijaitsevaan Konepajahalliin.

Sinne rakentuu päämonitoimisali 3 000 hengelle ja toinen sali 600 hengelle. Kolmanteen saliin mahtuu yleisöä 100-200 ihmistä. Elmun ohjelmapäällikkö Eeka Mäkynen kertoo, että isoimman salin kokoiselle tilalle on ollut jo pitkään tilausta.

- Tämmöisellä talolla on merkitystä jopa Euroopan mittakaavalla. On paljon bändejä, jotka rundaavat tuolla Euroopassa ja niille koetetaan etsiä Suomesta sopivaa keikkapaikkaa, jos ne kiertävät klubikiertueella. Täällä 1 000 - 1 500 ihmistä vetävien paikkojen jälkeen ei sähköselle musiikille ole enää tiloja. Meillä on tyhjiä halleja ja jääkiekkokaukaloita ja semmoisiin musiikin vieminen on iso kustannuskysymys. Tästä tulee siihen skeneen ampuva klubi.

Mäkysen mukaan heidän tulevien tilojensa perään kysytään jo nyt.

- Puhelin soi jatkuvalla syötöllä. Juhlaviikot, Syksyn sävelet ja Emma-gaalat sekä isoimmat promoottorit ovat soitelleet joka viikko, että joko päästään sinne, Mäkynen myhäilee.

ELMUn toiminta laajenee huomattavasti

Konepajahallin käyttöönottamista saadaan vielä kuitenkin odottaa. Ensimmäiset konsertit siellä päästään pitämään vuonna 2016. Itse paikan remontointiin menee korkeintaan puolitoista vuotta. Eeka Mäkysen mukaan edessä on paljon byrokratiaa.

- Kyse on kaupunkisuunnittelusta. Silloin mikään ei ole varmaa ennen kuin tervetuliasmaljat on kilistelty.

Kun paikka on valmis ja konserttitoiminta käynnistynyt, vieressä oleva Elmun nykyinen keikkapaikka Nosturi puretaan.

- Olemme valmiita luopumaan jostain, että saamme jotain hienompaa tilalle.

Elävän Musiikin Yhdistys ELMU täyttää juuri 35 vuotta. Uuden toimitilan myötä yhdistyksen toiminta laajenee merkittävästi.

- Kapasiteetti laajenee kolminkertaisesti, henkilömäärä kymmenkertaistuu ja budjetti todennäköisesti samoin kymmenkertaistuu. Ja fiilikseltään vähintään saman verran ja enemmänkin, Mäkynen nauraa.