Rakastajilla kovat piipussa: "Taistelu kotisohvia vastaan jatkuu!"

Taloudellinen taantuma ja monipuolistunut kulttuuritajonta tuovat haasteita perinteiselle teatterille. Rakastajat-teatterin johtaja Angelika Meuselin mukaan sisältöä on koko ajan kehitettävä, jotta yleisö jaksaa kiinnostua näyttämötaiteesta.

kulttuuri
Angelika Meusel ja Kai Tanner Rakastajat-teatterin tiedotustilaisuudessa.
Karri Laihonen / Yle

Perinteinen teatteri elää haastavia aikoja. Yleisöluvut ovat laskeneet tasaisesti ja ihmisten houkutteleminen näyttömötaiteen pariin on yhä hankalampaa. Porilaisen Rakastajat-teatterin johtaja Angelika Meusel pitää taloudellista taantumaa ja kulttuuritarjonnan monipuolistumista teatterin suurimpina haasteina.

- Teatteri oli vielä kymmenen vuotta sitten ykköstuote kulttuurinkuluttajille. Mutta nykymaailmassa on niin paljon houkuttimia ihmisten elämässä, että teatteri on jäänyt taka-alalle. Mutta teatteria täytyy tarjota taas ihmisille kiinnostavalla tavalla. Taistelu kotisohvia vastaan jatkuu, Meusel julistaa.

Rakastajien kaltaiselle itsenäiselle teatterille kannattavan liiketoiminnan tekeminen perustuu siihen, että teatteri onnistuu houkuttelemaan koko ajan uutta yleisöä katsomoon. Tämä taas pakottaa kehittämään sisältöä jatkuvasti.

- Täytyy pystyä luomaan laaja kattaus erilaisia esityksiä ja niiden pitää olla oikeasti kiinnostavia. Ja koko ajan pitää uudistua ja kuunnella, mikä on yleisön viesti maailmantilasta, Meusel listaa.

Porilaisen Rakastajat-teatterin teatterikausi 2012-13 oli kahtalainen. Yhtäältä syksy sujui yli odotusten, toisaalta kevät oli nihkeä.

- Syksy oli ihan huikea, mutta keväällä ei ollut niin paljon katsojia kuin olisimme toivoneet. Olemme puhuneet valtakunnallisesti niin isojen kuin pienien teattereiden kanssa, että yleisömäärien tippuminen on iso haaste.

Kantaesityksiä, stand upia ja aktiivisempaa yhteistyötä

Rakastajien syksyn 2013 ohjelmiston kivijalka on teatterin oma esitys Suomalaisten puolustus, joka saa ensi-iltansa lokakuun 18. päivä. Näytelmän käsikirjoittaa ja ohjaa Juha Hurme.

- Kehräämöllä on tarjolla Karen Eganin musiikkipitoinen Kaikki tarvii lempee -esitys sekä ihanan Seela Sellan Ottaa sydämestä - tarinoita terveydenhuollosta -näytelmä. Jatkamme myös meidän vierailuteatterilinjaa Kehräämöllä, Meusel kertoo.

Lisäksi Rakastajat-teatterin tarjonta nojaa edelleen vahvasti stand up -komiikkaan.

- Ratto-klubilla nähdään syyskuussa ihana somelainen mamu Ali Jahangiri, joka tuo esitykseensä yhteiskunnalista twistiä. Marraskuussa nähtävä Sekaisin suhteesssa sekoittaa stand upia ja teatteria. Uskon, että siitä jokainen tunnistaa jotain tuttua omasta parisuhteestaan ja joutuu vähän punastelemaankin, Meusel naurahtaa.

Studio Hilkassa esitettävä Suomalaisten puolustus tehdään yhteistyössä Tampereen teatterin kanssa.

- Pori on aika pieni kaupunki, joten on erittäin tärkeää yhdistää voimia. Tampereen teatterilta tulee Suomalaisten puolustukseen vierailemaan Aliisa Pulkkinen ja ensi vuonna teemme Tampereella Frenckellissä pari esitystä. Uskoisin, että tulevaisuudessa teattereiden väliset yhteistyöt tulevat lisääntymään.