1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. viihde

Pientä herkkua kuoretta voi pyytää vain hetken

Kuore on pieni läpikuultava, hopeahohtoinen kala, jonka kiinteä vaalea liha muistuttaa maultaan kuhaa.Nyt on oikea hetki pyytää kuoretta, sillä muutaman päivän kuluttua kutu on jo ohitse.

Ensimmäisenä kesänä kuore kasvaa yleensä 4-6 cm, parin kesän kuluttua sen mitta on 8-9 senttimetriä. Kuva: Pertti Lampinen / Yle

Kuore on muutaman päivän keväinen herkku. Näihin aikoihin se nousee kutemaan virtaaviin vesiin, jokiin tai järviin. Juuri kudun hetkellä kuoretta onkin helppo kalastaa haaveilla ja lipolla.

Tuomo Temppa Murtonen elvytti kuoreenpyynnin Etelä-Hämeessä Hauhon Lehdesmäenjoella.

- Kuoreen lyhyt nousu on vahdittava tarkkaan, sanoo Murtonen.

Kalamies pitää verkkoja isolle ahvenelle ja seuraa milloin niillä on maha täynnä kuoretta. Silloin lähdetään toisenlaisella apajalle auringon laskun jälkeen.

Kuoreen pyyntiaika järvissä on näinä päivinä ja sitten se onkin jo ohi.

Pieni kala nousee kutemaan mataliin hiekkarantoihin tai jokien suihin valtavina parvina. Saalis otetaan silloin pienisilmäisillä haaveilla ja parhaimmillaan kuoretta nousee kilokaupalla kertakaapaisulla. Yön saalis on helposti 30-40 kiloa.

Kuoren liha on kiinteää ja valkoista. Maukkaudessaan muistuttaa kuhaa. Joku kuvailee kalan tuoksua tuoreeksi kurkuksi.

Lyhyiden kutuöiden jälkeen pieni herkku menee parempiin suihin, kun kuore painuu takaisin syviin vesiin. Järvien syvänteissä se lihottaa muunmuassa. Vanajaveden kuuluisat kuhat.

Hämeenlinnan Hauholla kuoresesonki on ohi, mutta Vanajan Ruskeenkärjellä sitä vielä odotellaan.

Meressä kuore tunnetaan norssin nimellä ja se on kooltaan selvästi järvikuoretta suurempi.