Uusia vitosia luullaan väärennöksiksi

Uudet viiden euron setelit ovat aiheuttaneet hämmennystä kauppojen kassoilla. Vapun jälkeen liikkeeseen lasketut setelit ovat monille myyjille vielä tuiki tuntemattomia eikä niitä aina ole hyväksytty maksuvälineiksi.

Henkilö pitelee uutta ja vanhaa viiden euron seteliä. Kuva: Yle

Uudet viiden euron setelit poikkeavat ulkonäöltään vain vähän vanhoista. Ne ovatkin herättäneet joissakin kaupoissa ja kahviloissa epäilyksiä. Vielä tänäänkin uutta ulkomuotoa ihmeteltiin useissa Kampin kauppakeskuksen liikkeissä.

- Ei näytä itse asiassa yhtään tutulta. Olisin kyllä ottanut maksun silti vastaan, sillä se näyttää ihan ehdalta. Kun katsoo kaikki hologrammit ja tunnusmerkit, mitä siitä löytyy, niin olisin kyllä ottanut, toteaa Vero Modan myyjä Jonna Toivoniemi uutta seteliä tutkiessaan.

Myös K-Supermarketin kassalla työskentelevälle Camilla Grandénille kohtaaminen uuden setelin kanssa on ensimmäinen.

- Meillä on tuolla takahuoneessa kuva seinällä tästä uudesta, mutta olisin varmuudeksi kysäissyt työkaverilta, voinko ottaa tämän vastaan, että mikä tämä on, Grandén pohtii.

Olisin varmuudeksi kysäissyt työkaverilta, voinko ottaa tämän vastaan.

Camilla Grandén

Kaupoilla vastuu myyjien perehdyttämisestä

Uusia seteleitä on vapun jälkeen alettu vähitellen laskea liikkeeseen - aluksi niitä on toimitettu lähinnä kauppojen vaihtorahoiksi.

Massiivista mainoskampanjaa uusista seteleistä ei tällä kertaa järjestetty, mutta Suomen Pankki katsoo silti tehneensä tarpeeksi tiedotuksen eteen. Rahatekniikan päällikön Paavo Pertun mukaan mediahuomio on varsinkin tammikuussa uuden setelin ulkonäön julkaisun yhteydessä ja huhtikuussa ollut suurta.

- Uskomme, että sana on varmasti mennyt perille kaikille, jotka ovat käteisen kanssa tekemisissä kaupan piirissä.

Pertun mukaan vastuu alkuperäisestä tiedottamisesta on toki Suomen Pankilla ja eurojärjestelmällä, mutta yksittäisten myyjien perehdyttäminen jää yrittäjien harteille.

- Kaupan vastuulla on loppujen lopuksi tiedottaa asiasta kaikille työntekijöilleen, Perttu toteaa.

Kaupan vastuulla on loppujen lopuksi tiedottaa asiasta kaikille työntekijöilleen.

Paavo Perttu

Yrittäjäjärjestö moittii tiedotuksen vähyyttä

Suomessa uusista seteleistä kertovia tiedotuslehtisiä lähetettiin yhteensä 50 000 pankkiin ja myymälään. Helsingin yrittäjien toimitusjohtaja Pia Pakarinen ei pidä määrää riittävänä. Sellaista ei esimerkiksi liiennyt yli kuuden tuhannen jäsenen yrittäjäjärjestölle.

- Koko maan laajuisesti määrä ei riitä. Markkinointia kannattaisi kohdistaa paremmin. Esimerkiksi meillä on hyvät tiedostot kivijalkayrittäjistä, jotka toimivat Helsingin alueella ja he tietysti olisivat etunenässä niitä, jotka tarvitsevat tiedon uusista seteleistä.

Se, että uudet setelit ilmestyivät kauppoihin ja kukkaroihin juuri nyt, pääsi yllättämään toimitusjohtajan itsensäkin. Pikainen kysely jäsenistön parissa kertoi, ettei asiasta tiennyt moni muukaan.

- Selvästikin se on ainakin osalle uusi asia, koska kun kyselin, niin eivät kaikki suinkaan olleet saaneet tietoa.

Mikää ei auta, jos raha ei kelpaa

Suomen Pankissa tilannetta pidetään harmillisena. Pertun mukaan tietämättömän myyjän kanssa asioimaan osuvan asiakkaan ei auta muu kuin käyttää toista maksuvälinettä.

- Myyjän ei tietenkään ole pakko ottaa vastaan sellaista, mitä hän ei tunne. Asiakkaan täytyy silloin tyytyä pitämään seteli toistaiseksi itsellään, Perttu hymähtää.

Vanhoja ja uusia seteleitä liikkunee rinta rinnan vielä usean kuukauden ajan. Seuraavaksi, noin vuoden kuluttua, uusitaan kymmenen euron seteli.