Oivalluttaja onkii ideat esille

Oivalluttaja ja ideoija Reetta Koski ei myy ideoita, vaikka niitä häneltä usein haluttaisiin ostaa. Sen sijaan hän suosittelee pitämään arjessa silmät auki, sillä uuden löytäminen on hyvää arjen polttoainetta niin työelämässä kuin muuallakin.

Kotimaa
Ideoija, oivalluttaja Reetta Koski.
Antti Heikinmatti / Yle

Reetta Kosken ammatti on ideoija ja oivalluttaja. Tittelien takaa löytyy monipuolista valmennustyötä, jossa Koski auttaa yrityksiä ja niiden työntekijöitä olemaan luovempia ja löytämään tehokkuutta parantavia tai vaikkapa työn mielekkyyttä tai hauskuutta lisääviä innovaatioita.

- Toisinaan minulta on yritetty ostaa ideoita. Mutta oivalluttajan tehtävä ei ole tulla sanomaan, mikä millekin työyhteisölle olisi hyvä idea toiminnan kehittämiseksi. Minun roolini on mahdollistaa, sparrata ja houkutella ideat esille, Koski kuvaa.

Ideat ovat arjen polttoainetta

Työkenttä ideoijalla on monipuolinen. Luovien alojen työpaikat ja esimerkiksi it-alan yritykset ovat helposti miellettäviä ideointiavun käyttäjiä, mutta työkomennuksia on ollut myös esimerkiksi teollisuudessa.

- Monesti ihmisillä on se harhakäsitys, että innovoinnin pitäisi tuottaa jokin koko alaa mullistava uusi idea: koko siivousalan uudistava menetelmä tai paperikoneen uusi märkäpää. Ideat voivat olla kuitenkin pieniäkin, kannustaa Koski.

- Ideointi voi auttaa tekemään työssä ihan tavalliset asiat helpommin, tehokkaammin tai vaikka hauskemmin. Idea voi liittyä esimerkiksi siihen, miten tiimi voi työskennellä yhteisöllisemmin tai miten asiantuntemuksen voi tuotteistaa.

Pitää olla kuin arjen tutkimusmatkailija. Ideat ovat löydettävissä arjesta, mutta ne pitää vain osata poimia.

Reetta Koski

Toisinaan innovaattori törmää työpaikoilla nuivaan suhtautumiseen. Miksi pyörä pitää keksiä aina uudelleen, kysytään. Koski vastaa vastakysymyksellä.

- Miksi emme voi asua edelleen siellä luolissa? Ideat ovat usein hyvää arjen polttoainetta. Ne saavat ihmiset jaksamaan ja viihtymään työssään paremmin, Koski perustelee.

Arkipäivän tutkimusmatkailija löytää ideahelmet

Ideoiden syntyä ja innovatiivisuutta voi myös ruokkia ihan itsekseenkin. Koski kehottaa suhtautumaan arkipäivään kuin taitelija tai tutkija, sillä parhaat ideat nousevat arjesta.

- Pitää olla kuin arjen tutkimusmatkailija. Ideat ovat löydettävissä arjesta, mutta ne pitää vain osata poimia. Silmät ja korvat auki - ja muistiinpanovälineet, Koski kehottaa.

Tärkeää on myös muistaa huolehtia siitä, että ideat eivät unohdu työpaikan neuvotteluhuoneeseen fläppitaulun koristeeksi.

- Jos ideointisessiossa keksitään sata uutta innovaatiota post-it-lapuille, mutta mikään idea ei pääse toteutukseen, ihmiset voivat ymmärrettävästi turhautua. Ideoiden joukosta on tärkeää löytää helmet.