1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Uudet suositukset: Äitiysneuvolaan mennään aiempaa harvemmin

Uusien suositusten mukaan terveet, hyvinvoivat odottajat kävisivät  neuvolan terveydenhoitajalla 8-10 kertaa, kun tähän asti suositus on ollut 13-15 käyntiä.

Kotimaan uutiset
Odottava nainen raidallisessa paidassa.
Antti Eintola / Yle

Terveet raskaana olevat käyvät tulevaisuudessa selvästi nykyistä harvemmin äitiysneuvolassa. Nämä käyntimäärät sisältyvät suosituksiin, jotka Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kokoama laajapohjainen työryhmä on laatinut.

Suositukset avataan verkossa julkiseen kuulemiseen, joka päättyy toukokuun lopussa. Painettu suositusopas ilmestyy ensi syksynä.

Työryhmän asiantuntijasihteeri, erikoistutkija Reija Klemetti Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksesta sanoo, että suositusten lähtökohtana on pidetty hoidon tarvetta.

- Kansainvälinen näyttö osoittaa, että käyntimäärien vähentäminen matalan riskin raskauden naisilta ei ole huonontanut tuloksia.

Neuvolalääkärille vain kahdesti

Suositukset vähentäisivät myös lääkärin tapaamisia kolmesta kahteen. Klemetin mukaan ajankohdista neuvoteltiin työryhmässä kovasti. Lopputulema oli, että ensimmäinen käynti järjestettäisiin 13.-18. raskausviikolla. Tämä olisi niin sanottu laaja terveystarkastus. Tällä ajankohdalla työryhmä halusi Klemetin mukaan korostaa myös lääkärin roolia, niin että silloin tutustutaan äitiin ja hänen henkilöhistoriaansa.

Toista lääkärikäyntiä suositellaan 35.-36. viikolla, jolloin voidaan puuttua raskauden loppuvaiheen mahdollisiin ongelmiin.

Viidennes työajasta lisäkäynteihin

Työryhmä arvioi, että suurin osa äideistä pärjää vähentyvillä käynneillä. Lisäkäynteihin pitää työryhmän arvion mukaan varata suunnilleen viidesosa neuvolalääkärin ja hoitajan työajasta.

Yli kymmenen neuvolakäyntiä tarvitaan sitten esimerkiksi, kun odottaja potee jotain sairautta.

- Kuten diabetesta, verenpaineen kohoamista, tai heillä on voinut olla jo taustalla joku krooninen sairaus. Tai heillä saattaa olla henkisiä ongelmia, tai sitten heidän perhetilanteensa on sellainen, että tarvitaan enemmän tukea, erikoistutkija Klemetti luettelee.

Kirjava tilanne kunnissa

Äitiyshuollon käytännö vaihtelevat paljon eri kunnissa. Syntymärekisteristä ilmenee, että keskimäärin äitiysneuvolassa käydään 15-16 kertaa.

Edelliset äitiysneuvolasuositukset ovat vuodelta 1999 ja siksi jo vanhentuneet. Osassa kunnista neuvolaohjelma on Reija Klemetin mukaan jo melko lähellä uusia suosituksia.

Vaikka esimerkiksi Kuopiossa on noudatettu vuoden -99 suosituksia, terveydenhoitaja Anne-Mari Gröhn Keskustan neuvolasta pitää käyntien vähentämistä järkevänä, jos odottava äiti voi hyvin.

- Kun sitä lisäaikaa aina tarvittaisiin, ja tarvittaisiin painottaa tietyille perheille enemmän, niin tästä sitä voisi saada.

Gröhnin mielestä lisäaikaa kaivattaisiin ensisynnyttäjäperheille sekä silloin, jos elämäntilanne on hankala tai on sairauksia. Jos aika riittäisi, Gröhn lisäisi terveydenhoitajan kotikäyntejä.

Lue seuraavaksi