1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Sveitsillä ei ole pääkaupunkia – UM: Suomen kielessä ei ole sopivaa ilmausta Bernille

Suomikin pitää Berniä alppimaan pääkaupunkina, vaikka Sveitsillä ei pääkaupunkia edes ole.

Ulkomaat
Luminen Bern kuvattuna puistosta.
Luminen Bernin kaupunki 17.12.2008Lukas Lehmann / EPA

Sveitsin valaliitossa päästiin vuonna 1848 jonkinlaiseen kompromissiin, jonka mukaan eri kielialueiden keskellä sijaitseva Bern nimettäisiin "Bundesstadtiksi", mutta ei "Hauptstadtiksi".

- En tiedä onko meillä suomen kielessä sopivaa nimeä kuvata tätä kaupunkia. Suomen virallisissa suhteissa näemme Bernin Sveitsin pääkaupunkina. Emme tee terminologista eroa, sanoo ulkoasiainsihteeri Antti Putkonen Suomen suurlähetystöstä Sveitsissä.

26 kantonin Sveitsin valaliitossa valtaa käyttävät suurelta osin kantonit ja kunnat. Maan parlamentti ja liittovaltiotason ministeriöt on sijoitettu alle 130 000 asukkaan Berniin.

Sveitsin suurlähetystö Helsingissä suomentaa Bernin "liittokaupungiksi".

- Sveitsi on liittovaltio ja "Bundesstadt" on valittu hallinnollisen pääkaupungin nimeksi tästä syystä. Tällä sanavalinnalla on nimenomaan haluttu kuvata Sveitsin liittovaltiollista valtiomuotoa. Sinänsä termi on samanarvoinen käsite kuin pääkaupunki, sanoo Trade and Cultural Officer Minna Leonoff.

Lähes kaikissa Suomen tietolähteissä Bern on pääkaupunki. Myös ulkoministeriö luottaa tuttuun sanaan. Antti Putkonen on ollut Suomen Sveitsin suurlähetystön kakkosvirkamiehenä pari vuotta, eikä ole koskaan törmännyt keskusteluun Bernin oikeasta tittelistä.

- De facto pääkaupunkihan se kuitenkin on, vaikka kenties olisikin korrektimpaa puhua toisin, Putkonen toteaa.