1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kaura

Helsingin Mylly siirtyy Vaasassa bioenergiaan

Helsingin Mylly rakentaa Vaasan tuotantolaitokselleen biopolttolaitoksen. Laitoksessa poltetaan kauran kuorinnassa syntynyttä kaurankuorta. Tuotettu energia käytetään kaurahiutaleiden valmistukseen.

Helsingin Mylly valmistaa jatkossa Vaasassa luomukauratuotteita kaurasta itsestään saadulla energialla. Biopolttolaitoksessa poltetaan kauran kuorinnassa syntyvää kaurankuorta. Biopolttolaitoksen toiminta alkaa lokakuussa.

Biopolttolaitoksessa tuotettu energia käytetään kaurahiutaleiden valmistukseen, johon tarvittava energia on aiemmin tuotettu polttamalla öljyä. 

- Biopolttolaitos toimii samalla tavalla kuin hakepolttolaitos eli energiaa tuotetaan polttamalla uusiutuvaa raaka-ainetta. Biopolttolaitos toimii yksistään kaurankuorella eikä vaadi öljyä tai muuta polttoainetta. Koska polttoaine syntyy tuotannon sivutuotteena, sitä ei myöskään tarvitse kuljettaa myllylle erikseen, kertoo tuotantojohtaja Heikki Saarinen Helsingin Myllystä.

Vaasan tuotantolaitoksessa kulutetaan vuodessa noin neljännesmiljoona litraa polttoöljyä, jonka käyttö loppuu biopolttolaitoksen ansiosta kokonaan.