1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kulttuuri

Stepfordin Naiset -elokuvan ohjaaja on kuollut

Scifi-elokuvallaan jo 1970-luvulla tunnetuksi tullut elokuvaohjaaja Bryan Forbes on kuollut.

kulttuuri

Elokuvaohjaaja Bryan Forbes on kuollut. Perhetuttavien mukaan 86-vuotias Forbes kuoli pitkään sairauden myötä kotonaan Surreyssa Etelä-Englannissa.

Hänet tunnetaan parhaiten vuonna 1975 valmistuneen Stepfordin Naiset -elokuvan ohjauksesta.

Elokuva kertoo naisesta, joka muuttaa pieneen konservatiiviseen yhdysvaltalaiskaupunkiin. Lopulta hänelle paljastuu muun muassa se, että kaupungin muut miehiään palvovat naiset ovat robotteja.

Tarina perustuu Ira Levinin vuonna 1972 julkaistuun romaaniin.

Sittemmin samasta elokuvasta tehtiin toinen versio, vuonna 2004.

Lähteet: AFP

Lue seuraavaksi