Jemenissä siepatuilla suomalaisilla sotilastaustaa

Yle Uutiset on aiemmin kertonut siepattujen taustoista hyvin vähän. Kyse on ollut tietoisesta päätöksestä.

Jemenin sieppaus
Atte Kaleva
Atte Kaleva Yle

Jemenissä joulukuussa siepatut suomalaiset ovat pariskunta. Toinen heistä on terrorismia tutkinut yliluutnantti Atte Kaleva Porin prikaatista. Jemenissä hän on ollut opintovapaallaan muun muassa opiskelemassa kieliä. Puolustusvoimat kertoo, että Kaleva on ollut matkallaan oma-aloitteisesti, eikä sillä ole mitään tekemistä puolustusvoimien kanssa.

Toinen suomalainen siepattu on hänen vaimonsa, Neste Oilissa johtajana työskentelevä Leila Kaleva. Hän on ollut Jemenin-matkalla miehensä kanssa. Myös Leila Kaleva on reservin upseeri.

Siepattujen taustoista on toistaiseksi kerrottu Suomen viestimissä hyvin vähän. Taustalla ovat olleet turvallisuussyyt. Suomen ulkoministeriö on vedonnut, että taustoista ei kerrottaisi julkisuudessa, jotta siepattujen turvallisuus ei vaarantuisi.

Siepattujen suomalaisten henkilöllisyydet ovat olleet Yle Uutisten tiedossa jo pitkään, ja ne ovat olleet myös esillä Jemenin viestimissä.

- Olemme tässä tapauksessa olleet poikkeuksellisen pidättyväisiä siepattujen taustojen osalta. Syynä on henkilöiden oma turvallisuus sekä siitä erityisesti huolehtivien viranomaisten ja omaisten erityinen vetoomus, jota tässä tapauksessa olemme tähän asti noudattaneet. Kun tieto nyt on myös Suomessa laajemmin julki, eikä tämä intressi enää aiemmalla tavalla toteudu, myös Yle Uutiset julkaisee tietoja henkilöiden taustasta, uutispäätoimittaja Jouni Kemppainen toteaa.