Suomen ainoasta ilmaisfestarista dokumenttielokuva

Suomen yhdestä pitkäikäisimmästä ja samalla täysin ilmaisesta kesäfestivaalista tehdään dokumenttielokuva. Ämy-rock Hämeenlinnassa tunnetaan siitä, ettei sinne tarvitse maksaa senttiäkään ja että siellä on mukana aina Kari Peitsamo. Susien suojeluun ensi kesänä paneutuva ilmaisfestivaali innoittaa myös elokuvantekijöitä.

musiikki
Ämy ry:n puheenjohtaja Päivi Lilja ja dokumentin ohjaaja Tuukka Tähti allekirjoittavat papereita
Ämy ry:n puheenjohtaja Päivi Lilja ja dokumentin ohjaaja Tuukka Tähti allekirjoittivat sopimuksen Suomen vanhimman ilmaisfestivaalin dokumentin teosta. Ämy täyttää ensi vuonna 40 vuotta.Ämy ry

- Ämyrock-dokumentista tulee mukaansatempaava, kiehtova sekä informatiivinen kuvaus Suomen parhaasta ilmaisesta rockfestivaalista, lupaa dokumentin ohjaaja Tuukka Tähti Helomediasta.

Hämeenlinnan elävän musiikin yhdistys Ämy ry:n tiedotteen mukaan puolituntia kestävä dokumentti tulee kertomaan tarinan tämän kesän Ämyrockin valmisteluista ja toiminnassa mukana häärivistä ihmisistä. Kuvaukset alkavat toukokuussa ja päättyvät kesäkuun lopulla festivaalin jälkitunnelmiin.

Yhteistyötä jatketaan mahdollisesti myös vuonna 2014, jolloin Ämyrock täyttää 40 vuotta.

- Toivottavasti dokumentti herättää tulevaisuudessa innostuksen kipinän ihmisissä, jotka eivät ole vielä edes kuulleet Ämystä. Lisäksi dokumentti toimii hienosti aikakoneena tämän vuoden tunnelmiin, sanoo puolestaan Ämy ry:n puheenjohtaja Päivi Lilja. Ämyllä on välillä ollut vaikeuksia saada tarpeeksi toiminnan väkeä riveihinsä. Dokumentin toivotaan korjaavan tilanteen.

Ämyrock järjestetään tänä kesänä kesäkuun 29. päivänä Hämeenlinnan kaupunginpuistossa. Festivaalin teemana on Luonto-Liiton Salakaadot seis -kampanja. Päivän juontaa kampanjan suojelija, toimittaja ja kirjailija Roman Schatz. Musiikkitarjonnan lisäksi festivaalialueella on perheelle suunnattuja luontoaiheisia työpajoja.

EDIT: Ämyrock ei ole ainoa ilmasfestivaali Suomessa. Tänä vuonna Raumalla järjestetään yhdennentoista kerran Klustermus, joka on ilmainen. Ämyrock on kuitenkin Suomen pitkäikäisin ilmaisfestivaalista. Satakunnassa toimii myös Vastavirtarock ja yhdeksän vuoden ajan myös Kelorock, joka on viimeiset kaksi vuotta ollut ilmainen.