1. yle.fi
  2. Uutiset

Saamelaispalkinto kuohuttaa saamelaisjärjestöjä

Tutkija Erika Sarivaaran palkitseminen nuorille saamelaistutkijoille tarkoitetulla palkinnolla on herättänyt vastustusta. Norjassa Kautokeinossa oleva Saamelainen korkeakoulu on päättänyt lykätä tiistaille suunniteltua palkitsemistilaisuutta kritiikin vuoksi.

Kotimaan uutiset
Erika Sarivaara
Juha Kauppinen

Saamelainen korkeakoulu myönsi nuorille saamelaisille tutkijoille tarkoitetun Israel Ruong -stipendin kasvatustieteiden tohtori Erika Sarivaaralle. Sarivaara on ollut otsikoissa etenkin saamelaisalueella väistökirjansa vuoksi. Sarivaara on väitellyt statuksettomista saamelaisista.

Saamelainen korkeakoulu myönsi joka toinen vuosi annettavan stipendin Sarivaaralle hänen työstään saamen kielen elvyttämisessä. Palkitsemisryhmä perustelee stipendin jakamista sillä, että Sarivaara on tutkinut saamen kielen elvyttämistä, saamelaisidentiteettiä ja niin kutsuttujen statuksettomien saamelaisten asemaa saamelaisyhteisössä.

Muun muassa Saamelaisneuvosto ja viisi saamelaisjärjestöä ovat vastustaneet Erika Sarivaaran palkitsemista. Järjestöjen mukaan stipendin myöntäminen rikkoo Israel Ruong -säätiön ehtoja, sillä heidän näkemyksensä mukaan Sarivaara ei ole saamelainen.

Myös Saamelaiskäräjien puheenjohtaja Klemetti Näkkäläjärvi on ollut yhteydessä Saamelaisen korkeakoulun rehtoriin Jelena Porsangeriin ja ilmoitti, että Sarivaara ei ole saamelainen ja että stipendin jakaminen hänelle rikkoo stipendin sääntöjä.

Alunperin Erika Sarivaaran piti saada 20 000 Norjan kruunun suuruinen stipendi tiistaina, mutta nyt Saamelainen korkeakoulu on siirtänyt stipendin luovuttamista ja haluaa kuulla saamelaisjärjestöjä asiassa.

Lue seuraavaksi