Näkökulma: Lehtokotilot tekivät minusta tappajan

Aina kun näen kotilon, tapan. Parhaina – tai pahimpina päivinä ruumiita on jäljiltäni monta sataa, tunnustaa toimittaja Heli Mansikka kolumnissaan. 

Näkökulmat
Lehtokotiloita nurmikolla.
Yle / Jussi Mansikka

Ensitapaamiseni lehtokotiloiden massaesiintymän kanssa tapahtui heinäkuussa 2002. Juttukeikka suuntautui Lahteen, jonka rehevissä puutarhoissa oli jo vuosia taisteltu näitä nilviäisiä vastaan.

Puistoon rajoittuvalla tontilla kuvaajaa ja minua vastaanotti varsin uupunut perhe.Auliisti he kertoivat, kuinka monta sataa kotiloa olivat viime päivinä keränneet. Millaisia keinoja olivat niiden hävittämisessä jo kokeilleet. Ja missä nilviäiset erityisesti viihtyivät.

Minusta tuntui, että ne viihtyivät kaikkialla – jokaisella askeleella kuului ”runts”, kun osa populaatiosta liiskautui kengän alle.

Koko puutarha oli syöty. Kitukasvuinen, limainen kasvimaa, kuhiseva puronvarsi. Ei mikään unelmapaikka viettää kesää. Lapset tosin vaikuttivat tyytyväisiltä: jokaisesta kerätystä kotilosta sai pienen palkkion.

Tuoreena omakotiasujana laitoin kädet kyynärpäitä myöten ristiin: toivottavasti näitä veijareita ei ikinä tule meidän tontillemme!

Mutta eipä kulunut montaakaan vuotta, kun jo tulivat ensimmäiset uutiset siitä, että lehtokotilot olivat runsastuneet Tampereella. Ja kohta ne jo olivat meidän lehtoisella asuinalueellamme Nokialla.

*Kotiloita on joka vuosi enemmän. *Vielä ei olla ihan Lahden ongelman mitoissa, mutta kauhun tasapaino vaatii joka vuosi enemmän työtä.

Minun suhteeni eläviin olentoihin lehtokotilot ovat muuttaneet pysyvästi.

Aina kun näen, tapan. Murhakausi alkoi tänä vuonna huhtikuussa ja jatkuu aaltoilevissa sykleissä pitkälle syksyyn. Sateen jälkeen on pakko mennä puutarhaan, silloin ovat liikkellä kotilot - ja me tappajat.

Parhaina – tai pahimpina tappopäivinä ruumiita on jäljiltäni monta sataa. Tungen nilviäiset elävinä tai kuolleina mehukattipurkkiin ja viimeistelen tuhon etikalla.

*Kotilot tulevat uniini. *Lohdutuksenani on vertaistuki. En ole murhanhimoni kanssa yksin. Kohtalotovereiden kanssa vaihdamme parhaita tappovinkkejä. Keskustelemme ansoista ja ruumiiden hävittämisestä. Häpeilemättä.

Mietin, mitä mahtaa kuulua lahtelaisperheelle. Vieläkö he hoitavat kotilopihaansa vai ovatko jo luovuttaneet? Onkohan kotilopopulaatio erikoisehto, josta on ilmoitettava ostajalle myynnin yhteydessä.

Minä en aio luovuttaa, taistelu jatkuu. Lempeästi katson pihaan pesiytynyttä siiliperhettä. Niille kotiloiden pitäisi maistua. Syökää ahnaasti ja lisääntykää!