Hyppää sisältöön

Nokian markkinaosuus pienenee aina vain - älypuhelimissa pudotus 10. sijalle

Älypuhelimissa kärkipaikkaa piti tammi-maaliskuussa Samsung 30,8 prosentin markkinaosuuden turvin. Toisena on Apple 18,2 prosentin osuudella.

Matkapuhelinvalmistaja Nokian markkinaosuus pieneni vuoden ensimmäisellä neljänneksellä niin puhelinmyynnissä kokonaisuudessaan kuin älypuhelimissakin, kertoo markkinatutkimusyhtiö Gartner.

Älypuhelinten markkinaosuuksissa Nokia oli tammi-maaliskuussa sijalla 10. Edellisellä neljänneksellä eli loka-joulukuussa Nokia oli ollut sijalla 8.

Älypuhelimissa kärkipaikkaa piti tammi-maaliskuussa Samsung 30,8 prosentin markkinaosuuden turvin. Toisena on Apple 18,2 prosentin osuudella. Kaksikko on repinyt selvän kaulan seuraaviin, sillä kolmantena älypuhelimissa olevan LG:n markkinaosuus oli ensineljänneksellä 4,8 prosenttia.

Gartnerin mukaan myös puhelinmyynnissä kaiken kaikkiaan Samsung oli tammi-maaliskuussa kärjessä 23,6 prosentin markkinaosuudella. Toisena oli Nokia 14,8 prosentin osuudella.

Nokian markkinaosuus on pienentynyt verrattuna viime vuoden tammi-maaliskuuhun, jolloin se oli 19,7 prosenttia.

Kaiken kaikkiaan matkapuhelimia myytiin ensimmäisellä neljänneksellä lähes 426 miljoonaa, joista noin puolet eli 210 miljoonaa oli älypuhelimia.

Gartnerin mukaan matkapuhelimien myynti väheni ensimmäisellä neljänneksellä kaikilla muilla maantieteellisillä alueilla paitsi Aasian ja Tyynenmeren alueella.