Amerikkalaiset vaatettajat työstävät turvallisuussopimusta Bangladeshiin

Vain Calvin Kleinin emoyhtiö on lähtenyt Euroopan muotijättien mukaan kohentamaan surmanloukkutehtaita. Muut amerikkalaiset vaateketjut eivät ole innostuneet laillisesti sitovasta sopimuksesta.

talous

Amerikkalaiset vaateyhtiöt työstävät keskenään sopimusta Bangladeshin surkeiden työolojen parantamiseksi. Suurimpiin lukeutuva kauppajärjestö National Retail Federation on kokoustamassa jäsenyhtiöiden ja muiden järjestöjen kanssa sopimuksen aikaansaamiseksi, kertoo uutistoimisto Reuters.

Mukaan tulisi kattavasti toimijoita niin Yhdysvalloista kuin Kanadasta.

Yli 1 100 kuoli huhtikuussa Bangladeshissa suuren tehdaskompleksin romahdettua ompelijoiden niskaan.

Tekeillä on toinenkin kansainvälinen, laillisesti sitova sopimus, jonka allekirjoittamisen takaraja on jo keskiviikkona. Sen ovat allekirjoittaneet Euroopan kaksi suurinta vaateyhtiötä, Espanjan Inditex ja Ruotsin H&M. Jättien jälkeen sopimukseen ovat sitoutuneet muun muassa Italian Benetton ja Britannian Marks & Spencer.

Tähän mennessä amerikkalaisista vain Calvin Kleinin ja Tommy Hilfigerin emoyhtiö PVH on lähtenyt mukaan. Kieltäytymisestään on suoraan kertonut puolestaan myymäläketju Wal-Mart.

Tämän paperin laatijoina ovat ammattiliitot, muun muassa Euroopan teollisuuden ammattiliitto IndustriALL sekä palvelualojen ammattiliitto UNI. Allekirjoittaneet suostuvat maksamaan tehtaiden kunnostuksia sekä parantamaan muun muassa paloturvallisuutta.

Lähteet: Reuters, AFP