1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kulttuuri

Rare Exportsin ohjaaja Disneyn tarjouksista: En työskentele hyvin, jos en itse saa päättää

Elokuvaohjaaja Jalmari Helander kertoo Aamu-tv:n sohvalla, ettei ole halunnut lähteä tekemään elokuvia, joita ei täysin allekirjoita. Helanderin uutta elokuvaa Big Gamea tähdittää Samuel L. Jackson.

kulttuuri
Jalmari Helander
Jalmari Helander ohjasi ja Petri Jokiranta tuotti hittielokuva Rare Exportsin. Nyt sama kaksikko tähtää kansainväliselle huipulle elokuvalla Big Game.

Jalmari Helander on pysynyt uskollisena omille projekteilleen, vaikka työtarjouksia on satanut niin Hollywoodista kuin Disneyltäkin.

- Pitkän elokuvan tekeminen on niin iso projekti, että jos joutuu tekemään jotain, mitä ei allekirjoita, tai on muita ihmisiä on päättämässä ja neuvomassa, se ei tunnu hyvältä. En työskentele hyvin, jos en saa itse päättää, hän perustelee kieltäytymisiään.

Helanderin ja tuottaja Petri Jokirannan uusimman elokuvan Big Gamen käsikirjoitus valmistui maalikuussa. Kaksikko julkisti alkuviikosta toimintaseikkailun päätähden - Yhdysvaltain presidenttiä elokuvassa esittää näyttelijälegenda Samuel L. Jackson.

Tuottaja Jokiranta on kertonut, että elokuva budjetti nousee tähden myötä kuudesta miljoonasta vähintään seitsemään miljoonaan euroon. Hän paljasti Aamu-tv:n sohvalla, että budjetista uupuu vielä kolmannes.

- Meillä on tähti, ja paketti kunnossa. Nyt lähdemme myymään sitä, eli käytännössä elokuvan levitysoikeuksia ennakkoon.

Jokirannalla on pitkä tausta tuottajana ja elokuva-alan rahanjakajana. Nyt hän haluaa keskittyä yhteistyöhön nimenomaan Helanderin kanssa.

- Pidän siitä, että Jalmari haluaa tehdä satuja, koska elokuva tekee saduista totta. Henkilökohtaisesti tuottajana minulle on tärkeää, että jokaisessa leffassa tulee uusia haasteita, jotka pitävät energiatason korkealla. Jalmarin kanssa se onnistuu, hän sanoo.

Helander ja Jokiranta lentävät Ranskaan Cannesin elokuvajuhlille perjantaina.

Lue seuraavaksi