Näädän penisluu on luunkerääjän suurin saavutus

Alpo Komulaisen kokoelmista löytyy punaisella merkitty ohut luu. Entinen biologian opettaja on kerännyt elämänsä aikana mittavat kokoelmat muun muassa kalloja. Yhden eläimen metsästyksessä onnistuminen on hänen mielestään todellisen metsästäjän merkki. Näätä on ajanut miehen puuhunkin.

luonto
Näädän penisluita rivissä
Sanna Kähkönen / Yle

Sotkamolainen Alpo Komulainen palaa muistoissaan 1980-luvulle, jolloin hän jahtasi pientä petoa. Reilun kahdenkaan viikon mittainen näädän metsästys ei tuottanut tulosta.

- Arvelin, että menkööt ja juoskoot minun puolestani. Meni vuosi ja tapasin omasta mielestäni samalla alueella samanlaisen urosnäädän ja innostuin uudestaan sen pyydystämisestä. Kävi niin, että silloinkin se meni menojaan.

- Tuli taas seuraava vuosi ja koirani Tessu löysi sen taas samalta alueelta. Kahden vuoden odottelun jälkeen sain sen metsästettyä yllättävän helposti. Muistoksi maalasin sen näädän penisluun punaiseksi, erottaakseni muista, Komulainen jatkaa.

Näätämies on tosimies

Näädän luita mieheltä löytyy satoja, hän on myös kirjoittanut näädästä useita lauseita ja muistoja.

- Aikoinaan miestä arvostettiin metsästystaitojen perusteella. Muistan lapsuudestani, että naapurissamme asui Mäntylän Ville, joka oli ostanut sotien jälkeen talonsa näädän nahoilla. Hän oli esikuvani. Ajattelin silloin aikoinaan, että toivottavasti minäkin joskus voisin lukeutua näätämiesten kastiin.

Näätä on niin arvokas eläin, että sitä ei pitäisi pyytää kuin hiihtämällä talvisaikaan.

Alpo Komulainen

Alpo Komulaisen näädänmetsästyskiintiö on nyt täynnä. Näätä onkin varsin erikoinen metsästettävä.

- Se vaatii kuntoa, sitkeyttä ja jäljenlukemistaitoa. Näätä on niin arvokas eläin, että sitä ei pitäisi pyytää kuin hiihtämällä talvisaikaan.

Alpo Komulaisen kokoelmista löytyy myös valokuva, jossa hän on noussut puuhun jahdatessaan näätää.

- Kuva liittyy tilanteeseen, jossa olin jälleen näädän perässä. Tuolloin näin, että se oli käynyt kuvassa olevassa kuusessa. Kävin tarkastamassa puun, löysinkin oravan pesän, jossa oli palokärjen raato. Otin linnun kallon, puhdistin sen ja lisäsin kokoelmiini. Olen minä kerran loikkinut näädän perässä puusta toiseen, kertaakaan en ole tipahtanut.

Ihmisten usko luonnon mystiikkaan on hapertunut

Alpo Komulainen myöntää tekevänsä taikoja eräreissulla ollessaan. Erityisesti Tenolla kalastaessa mies on kokeillut niiden tehoa. Luonnon mystiikka, uskomukset ja taikakalut ovat toinen asia, joista entinen biologian opettaja on innoissaan.

- Tenolla on yksi valtavan iso louhi, joka seisoo kolmen pään kokoisen kiven varassa. Siinä meillä on ollut poikien kanssa Tenon jumalan lepyttelypaikka. Ei niillä ole kyllä mitään saavutettu, ehkä muutama lohi on saattanut pyydykseen tarttua. Mistäpä tuon tietää.

Mytologiaan pitäisi uskoa enemmän.

Alpo Komulainen

Erityisesti kotiseudun kivikauden jäljet saavat Alpo Komulaisen viehtymään ajoista, jolloin luonto oli suurin voima.

- Yhteys luontoon on tänä päivänäkin sisäänrakennettuna meissä ihmisissä. Valitettavasti se on hapertunut. Mytologiaan pitäisi uskoa enemmän, sanoo näädän etukäpälää taikakalunaan mukanaan kuljettava luunkeräilijä.

Hän mainitsee tehneensä kaikille perheenjäsenilleen omat onnenamuletit.

- Ne on tehty yhdestä ainoasta metsäpeuran sarvesta. Niitä on itselläni, lapsillani ja lapsenlapsillani. Se on merkkinä siitä, että olemme samasta sarvesta, kuulumme yhteen ja samat metsänvoimat yhdistävät meitä.

"Karhun olen jättänyt rauhaan"

Alpo Komulainen ei ole koskaan jahdannut yleisesti metsän kuninkaaksi miellettyä karhua. Sen kallo mieheltä tosin löytyy.

- Se on minulle jotenkin liian vahva otus. Olen kyllä pitänyt nuorena ja huimana karhun hammasta kaulanauhassa.

Karhun pääkallo
Sanna Kähkönen / Yle

- En ollenkaan halveksi, enkä moiti karhunmetsästäjiä, kunhan se tapahtuu eläintä kunnioittaen. Se on mahtavin eläimemme, sen arvo ja asema pitää muistaa.

Karhulla on Alpo Komulaisen muistoissa erityinen paikka.

- Erään toukokuun 4. ja 5. päivän välisenä yönä olimme vaimoni kanssa eräkämpälläni. Suden hetkellä joskus siinä neljän aikaan aamuyöstä kuulin ääniä kämpän takaa. Silloin jo pahasti sairaana ollut vaimoni piti niitä kaakkurin ääninä. Seuraavana päivänä huomasin mökin vieressä karhun jäljet. Vaimo sanoi minulle, että se on tullut hakemaan häntä. Siitä täsmälleen yhdeksän kuukauden kuluttua vaimoni nukkui pois.

- Nämä kokemukset ovat tuoneet minulle sellaisen näkemyksen, että on olemassa jotain, jota emme pysty ymmärtämään, emmekä aistimaan. Se kuitenkin on olemassa ja läsnä. Se auttaa ymmärtämään muinaisia kansoja ja aikaa, jolloin mystiikka on ollut uskonnon asemassa.