1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kulttuurit (kulttuurimuodot)

Saimiaan kulttuurien tulkkausopetusta

Saimaan ammattikorkeakouluun suunnitellaan kulttuuritulkkikoulutusta. Virkailijoiden ja maahanmuuttajien keskinäinen ymmärrys voi torjua esimerkiksi huostaanottoja.

kulttuurit (kulttuurimuodot)
Turvapaikanhakija
Yle

Saimian vapaaehtoiselle monikulttuurisuuskurssille on tulossa ensi vuonna opetusta, jolla annetaan opiskelijoille valmiuksia selvittää maahanmuuttajille suomalaisen yhteiskunnan toimintaa.

Projektipäällikkö Risto Venäläisen mukaan Suomen kunnissa on todettu huutava tarve saada maahanmuuttajat ja virkailijat ymmärtämään toisiaan esimerkiksi lastensuojeluasioissa. Väärinkäsitysten ehkäisemisellä voidaan estää mm. turhia huostaanottoja.

Kotkaan ja Haminaan on valmistunut venäläisille kulttuuritulkkeja kaksi vuotta sitten alkaneen projektin tuloksena.

Risto Venäläisen mukaan muualla Suomessa ei vielä ole kulttuuritulkkikoulutusta, vain suunnitelmia. Lopullisen mallin pitää hänen mielestään olla sopivan perustutkinnon päälle tuleva kulttuuritulkkikoulutus.

- Kulttuuritulkki ei ole kielitulkki, vaan hänellä on yleinen taito tulkata eri kulttuurien sisältöä, selvittää Venäläinen.

- Esimerkiksi Lappeenrannassa suurin ryhmä ovat venäläiset, toiseksi suurin islamilaisista kulttuureista tulleet, mutta heilläkään ei välttämättä ole muuta yhteistä kuin uskonto.

Tänä lukuvuonna Saimiassa ensimmäistä kertaa järjestetty yleisluontoinen monikulttuurisuus- ja maahanmuuttoasioita käsittelevä kurssi sai suuren suosion.

- Osanottajia oli noin kuusikymmentä, joka on valinnaiselle kurssille iso määrä, kertoo projektipäällikkö Risto Nevalainen.

Lue seuraavaksi