1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Kesä alkoi Mikkelissä – rohkeimmat heittivät talviturkkinsa

Mikkelin Pankalammella pulikoitiin keskiviikkona aurinkoisissa tunnelmissa.

Kotimaan uutiset
Pankalammen uimaranta Mikkelissä
Uimisen lisäksi monet ottivat lammen rannalla aurinkoa.Petri Vironen / Yle

Lämpömittari näyttää vasta +16 astetta, mutta Mikkelin Pankalammen uimarannalla eletään jo kesää.

Uimarannalta tavoitetut Mikko Hakala ja Jesse Huuhilo olivat aloittaneet uimakautensa lauantaina ja arvelivat viettävänsä järvessä myös koko keskiviikkoillan.

– Ei tunnu yhtään kylmältä. Vesi on varmaan yli 10 astetta, mutta ei vielä 20 astetta, Hakala arvioi.

Uimareiden lisäksi rannalle oli saapunut runsaasti auringonpalvojia.

Etelä-Savon ELY-keskuksen mukaan vesien lämpötila on Etelä-Savon suurissa järvissä vuodenaikaan nähden varsin normaali, eli +4–6 astetta.

Hydrobiologi Jani Pulkkisen mukaan on kuitenkin mahdollista, että pienemissä lammissa veden lämpötila voi nousta auringon vaikutuksesta nopeastikin.

Lue seuraavaksi